Skip to content

Month: May 2016

Hawaii Bucket List

giphy

Kun lähtö on ihan oikeasti tasan kuukauden päästä, niin saa ehkä jo ruveta suunnittelemaan, että mitä ihmettä siellä Hawaiilla sitten haluaakaan tehdä. En ole rantaihminen sitten yhtään, mutta kauniita maisemia arvostan sitten onneksi senkin edestä. Taidan ottaa kamerankin mukaan. Suomessa sitä ei ole jotenkin inspiroinut kantaa mukana.

Ja pakko kai sitä surffaustakin on kokeilla, koska, no – kuinka usein sitä muka asuu Hawaiilla? Kai se vähän kuuluu asiaan.

Tälläistä haluaisin siellä sitten nähdä ja kokea:

  1. Luau
  2. Valley of the Temples
  3. Hevosvaellus Jurassic Parkin maisemissa
  4. Hawaii Polo Club ja Hevospoolopeli
  5. Round Top Drive aamunkoitteessa
  6. Kaka’ako Farmer’s Market
  7. Surffitunti
  8. Pearl Harbor (muutakin kun vain lentokoneita, kuten viimeksi)
  9. Okinawan Festival
  10. Waikiki Hoolaulea

Tapahtumalistaa olen tässä tuijotellut muutenkin ja nähtävää kyllä pitäisi riittää! Ainakin 2016 Hula Girl Festival pitää päästä näkemään.

Ämpärilistaan voisi lisätä myös mm. sellaisia kohtia, kun että koita kerrankin ruskettua kunnolla, syö paljon shaved icea ja opettele vihdoinkin käyttämään varvastossuja.

Leave a Comment

Kun aikuisella on hahmotushäiriö

Hahmotushäiriö on sellainen asia, josta harvoin ääneen puhutaan. Sen diagnosointiin voi mennä pitkä aika, eikä diagnoosista välttämättä ole edes apua, koska silti ei tiedetä miten voitaisiin auttaa. Avun ulkopuolelle jääminen korostuu tilanteissa joissa koulunkäynti noin yleisesti ottaen sujuu hyvin, ellei jopa erinomaisesti, eikä minkäänlaiselle aktiiviselle kuntoutukselle tai erityisopetukselle näin koeta tarvetta. Minä kuuluin tähän ryhmään.

Hahmotushäiriö itsessään on eräänlainen yleistermi, jonka voidaan nähdä kattavan useita erilaisia alatyyppejä. Joillain yksilöillä esiintyy piirteitä monista näistä alatyypeistä, joillain vain yhdestä; joillain on ongelmia nimenomaan visuaalisen tarkkaavaisuuden kanssa, joillan avaruudellisen hahmottamisen. Joku ei ymmärrä karttoja, joku taistelee oppiakseen kirjaimet.

Hahmotushäiriön yhteydessä puhutaan usein visuaalisen tarkkaavaisuuden häiriöstä, johon voidaan liittää myös ei-kielellisten oppimisvaikeuksien oireyhtymä. Hahmotushäiriö ei ole sama asia kuin lukihäiriö, vaikka molemmissa kyse onkin jonkinlaisesta oppimisen häiriöstä. Hahmotuksen ongelmista huolimatta kielellinen tiedonkäsittely voi olla täysin normaalia, tai – kuten minun kohdallani – se voi olla jopa merkittävästi korostunut. Olen itse ajatellut asiaa niin, että olen pienestä asti kompensoinut visuaalisia vaikeuksia kielellisyyden kautta. Koulussa opiskelin kaiken pukemalla sen omiksi sanoikseni ja puhumalla asiat läpi mielessäni. Pärjäsin hyvin. 

Minulla ongelmia oli erityisesti matematiikassa. Ei sen suuremmin niissä perinteisissä laskuissa ja kaavoissa missä oli vain numeroita, vaan kun olisi pitänyt ymmärtää sanallisia ja kuvallisia tehtäviä, syvyyksistä nyt puhumattakaan. En osaa edes pukea sanoiksi, että mikä siinä oli niin järjettömän, ylitsepääsemättömän vaikeaa. En osannut pyytää apuakaan. Kun opettajat tarpeeksi pitkään olettavat laiskaksi ja huolimattomaksi, ei jaksa enää edes yrittää. Lopulta jätin ne sanalliset tehtävät vain kokonaan tekemättä. Se ei ainakaan auttanut.

Ongelmia oli myös maantiedossa. Maiden paikat piti opetella erilaisten sanallisten vihjeiden kautta, karttaa kun olisi voinut tuijottaa kuinka pitkään tahansa, eikä mieleen jäänyt yhtään mitään. Opettelen sanallisten vihjeiden kautta nykyään myös ajo-ohjeita, eli periaatteessa puhun mielessäni koko reitin läpi. Koulun suunnistustunneilla tästä ei tietysti ollut yhtään apua. 

Käytännössä minun kohdallani kyse on siitä, kun kadottaa auton parkkihalliin – joka kerta. Kun saattaa ovesta vähän tuntemattomammalla alueella ulos astuessaan lähteä ihan väärään suuntaan, tai kun ei missaa oikeaa bussipysäkkiä yhdellä, vaan kymmenellä välillä. Kun avaa puhelimen gps:n ja joutuu kävelemään johonkin suuntaan niin pitkään, että näkee sen punaisen pisteen liikkuvan, että tietää mihin suuntaan on menossa. Tai kun ei ymmärrä, miten päin karttaa pitää pitää, vaikka asia on selitetty tuhat ja yksi kertaa. Tai kun ei löydä siltä kartalta edes Suomea, jos kulma (tai edes rajojen merkintätapa) muuttuu. Kun kaksi metriä ja kymmenen metriä näyttävät omissa silmissä ihan liian samalta samalta, eikä vielä aikuisenakaan osaa piirtää kuutiota. Kun tekee töissä palapelejä neljävuotiaiden kanssa ja jää toiseksi.

Kaikilla voivat hahmotuksen häiriöt näyttäytyä erilaisina ja eri vaikeusasteisina.

Pääasiassa tilanne helpottaa, kun ymmärtää, mikä itselle on vaikeaa ja keksii vaihtoehtoisia tapoja käsitellä tietoa. Tämä vaati ainakin minun kohdallani paljon omaa yritteliäisyyttä, sillä kukaan ei osannut sanoa asiaan juuta eikä jaata. Oleellista on, että hahmotushäiriö ei pakota rajoittamaan omaa elämää. Toisaalta voisi kuitenkin sanoa, että ne, joilla on visuaalisen hahmottamisen häiriöitä, tuskin hakeutuvat aloille, joissa visuaalisuus on suuressa roolissa. 

Vaikka elämä onkin hyvin tavallista ja hyvin harvat pystyisivät sanomaan, että taustalla on minkäänlaisia oppimisen vaikeuksia, niin sen tuntee silti itse. On tuntenut aina ja tuntee yhä edelleen, vaikka häiriö onkin vuosien saatossa muuttanut muotoaan. Pikkuhiljaa kaikista näistä pienistä ongelmista on kuitenkin muodostunut kiinteä osa omaa itseään, eikä sitä enää välttämättä edes pidä häiriönä. Se on vain yksi ominaisuus siinä missä muutkin. 

2 Comments

Kahden matkalaukun haaste

Ei meille kiitos tätä tällä kertaa!
Ei meille kiitos tätä tällä kertaa!

Minua on aina kiinnostanut ajatus siitä, että tarpeen vaatiessa koko elämänsä saisi pakattua kahteen matkalaukkuun. Sitten vain ne mukaan ja menoksi heti, kun siltä tuntuu. Mikä lie reissaajan mielentila se täälläkin on jo useampia vuosia kytenyt. Ajatus on kuitenkin ollut hyvin kaukainen aina tähän hetkeen asti. Eilen on kuitenkin onnistuneesti heitetty menemään (ei nyt sentään ihan roskikseen) jo lähemmäs puolet vaatteistakin! Nyt saa hurrata, sillä hankala rupeamahan se oli, koska voihan se tietysti olla, että kaipaa juuri sitä tiettyä neuletta, josta lähti nappi irti vuosi sitten ja joka ei ole sen jälkeen päällä ollut.

Mahduttamisrupeamaa helpottaa se, että en viitsi mitään teknisiä laitteita Suomesta kantaa mukana. Kahvin- ja vedenkeittimet, tehosekoittimet ja muu vastaava tavara kulkeutuu siis seuraaville omistajilleen ihan täällä kotisuomessa. Huonekalut ihan samalla tavalla. Mitään konttia ei ruveta vuokraamaan, vaan päätettiin aloittaa yhdessä ihan tyhjästä. Ja ihan tyhjästä todellakin aloitetaan. Meillä ei ole minkäänlaista omaisuutta Amerikan päässä odottamassa. Ei ole kyllä vielä kämppääkään.

Auttaa muuten myös se, että ei tarvitse talvivaatteita edes yrittää änkeä mukaan. Niitä tuskin tuolla Hawaiilla tarvitsee sen suuremmin.

Inventaariota kun tuli tässä samalla tehtyä, niin tuli myös ilmi, että nurkissa pyörii edelleen pari kitaraa. Kumpaankaan en ole tainnut vuoteen koskea – ei riittänyt sitten kuitenkaan tämän tytön kärsivällisyys. Tai sorminäppäryys. Lumilauta taisi vedellä viimeisiään jo viimevuonna, eikä taida olla enää käyttöä vanhoille ratsastustarvikkeillekaan, ainakaan siinä mittakaavassa, kun mitä niitä on kaapin pohjalle kerääntynyt.

Mitä ihmettä mukaan sitten tulee? Päätin, että toisen matkalaukun täytän vaatteilla, hygieniatavaroilla ymv. Toisen sellaisilla astiastoilla, jotka välttämättä haluan mukaan. Lähinnä Arabiaa. Sinne sekaan mahtukoon myös pyyhkeitä, aikoinaan miehen vanhemmilta saatu ihanan lämmin torkkupeitto ja korulaatikon ja valokuvien tyyppinen irtotavara.

Sen verran aion hommassa huijata, että pistän kaikki peitot, tyynyt ja lakanat menemään Hawaiille postissa. Nätisti tyhjiöpakattuna, että saa mahdollisimman paljon hamstrattua mukaan.

Leave a Comment

#Lentoyhtiölogiikka

qiW6m

Mietin tässä, että niin mikä ihmeen järki siinä on, että on halvempaa ostaa menopaluulippu kun vain yksisuuntainen? Että on paikoittain jopa halvempaa ostaa liput sellaisessa luokassa, että sen paluulipun saa peruttua ja saa kaikki rahansa takaisin.

En tiedä mitä ydinfysiikkaa ja rakettitiedettä on vaadittu siihen, että tähän on päädytty, mutta mulla menee kyllä ainakin ihan yli ymmärryksen. Fiksuna(ko) tyttönä ostan sitten kuitenkin sen menopaluun ja jätän sitten järkeilyn niille tämänkin keksineille ammattilaisille. 

Lompakosta löytyi muuten myös ikivanha Finnair plus kortti. Niin vanha, ettei edes netissä päässyt pisteitä katsomaan. Puhelinsoitolla selvisi, että niitä pisteitä on kuitenkin kuulemma ihan kivasti sellainen (57 000 ja rapiat) ja vanhentuvat vasta syyskuussa. Ikävä kyllä tuli myös ilmi, että jos haluaa maksaa osittain pisteillä ja osittain rahalla, niin on pakko valita tietyistä tarjouslähdöistä. JFK:lle olisi tarjouslähdöllä päässyt, Newarkiin ei. JFK:ltä ei pääse Scrantoniin, Newarkista pääsee tunnissa. Jäi sitten ne pisteet toistaiseksi käyttämättä.

Jotta ei ihan negatiiviseksi menisi, niin olen näin muuten tykännyt Finskillä lentämisestä ihan älyttömästi! Mieleen on jäänyt erityisesti se, kuinka kaikille jaettiin Marimekon kuosilla varustettu pussukka, mistä löytyi silmälaput, korvatulpat, hammastahnat ja sitä rataa – ja sukat! Sukat, jotka pelastivat kylmässä koneessa palelevat varpaat, kun oli villasukat unohtunut kotiin eteisen pöydälle. Ja villasukathan kulkevat suomalaisella tunnetusti mukana lentokoneessa aina. Pulassahan sitä oli ilman. 

Näin sitä taas elämässä edetään. Jokohan pitäisi ruveta miettimään pakkaamista.

Leave a Comment

Peace Peace Love Love

tumblr_n4ujuckqDs1ts2s4ro1_500
Kun en vaan tajua miksi Australia on mukana

Meillä taitaa aueta televisio kaksi kertaa vuodessa: silloin kun tulee Superbowl ja silloin kun tulee viisufinaalit. Molemmat on vuosien saatossa kerenneet muodostua sellaisiksi perinteiksi, että taidan viedä ne mukanani Amerikanmaan kautta hautaan. 

Tänä vuonna oli sopivasti ensimmäinen kerta, kun viisufinaali näkyi livenä myös Amerikan puolella. Allekirjoittanut on muutoksesta ihan älyttömän iloinen, koska nettistriimit nyt ovat mitä ovat. Mies ei ole ihan niin iloinen. Ei, vaikka kuinka olen rautalangasta vääntänyt miten älyttömän tärkeä tapahtuma on kyseessä ja miten se nyt vain on ihan pakko tsekata joka vuosi. Etenkin pisteidenluvun jännitys taitaa mennä ihan yli ymmärryksen. 

Meillä oli Skypessä kavereiden kanssa viisukatsomokin, kuten asiaan kuuluu! Lämpimiä ajatuksia ja kannustusta saivat osakseen erityisesti tämän vuoden söpöt pojat, jotka vetosivat myös minuun samalla tasolla kun Robinit ja Iisakit.

Mieleen jäivät Hollanti ja Liettua. Ei siis ihan se kärkikasti. 

Ainiin, ja Lordikin kävi piipahtamassa, eli #torillatavataan ja sitä rataa! 😉

Leave a Comment

Perisuomalainen vappu (not)

vappu
Pakolliset vappuselfiet. Vai friendsiekö tämä nyt sitten on?

Tuli tässä mieleen, että en ole koskaan viettänyt ainuttakaan vappua perinteisesti ulkona istuen – eikä sitä tullut tehtyä tänäkään vuonna. YO-lakki sentään kävi päässä kuvien verran.

Jäi tekemättä myös tippaleivät, simat ja munkit, vaikka tavallaan olikin sellainen hassu olo, että näin toistaiseksi viimeisenä suomivappuna olisi pitänyt tehdä jotain tosi perinteistä.  Tavallaan se ehkä olikin perinteikkäämpää, että jäi tekemättä. Niin on jäänyt näes aikaisempinakin vuosina.

Ylipäätään nyt on meneillään sellainen kummallinen välivaihe, että on tavallaan jo toinen jalka ulkomailla ja koittaa kamalasti arvostaa kaikkia jokapäiväisiä juttuja, joita ei kohta enää samalla tavalla ole. Samalla on kuitenkin huono omatunto siitä, että ehkä tätä ei kaipaakaan niin paljon kun pitäisi – ihan niinkun olisi muka jotenkin pakko olla surullinen (nyt jo)!

IMG_3011
Tää voitti muuten kaikki vappuhulinatkin ihan kuus nolla!

Parasta just nyt on auringonpaiste ja kävelylenkki koiran kanssa Aurajoen rannalla. Ja uusi Captain America, joka nousi välittömästi kaikkien aikojen leffasuosikkeihin. Ehkä joskus inspiroidun kirjoittamaan ihan vaan supersankariaiheisen postauksenkin!

PS.
Ei olla muuten vieläkään saatu lähdön päivämääriä ja häävieraat alkaa jo vähän hyppiä seinille. Apua!

Leave a Comment