Skip to content

Month: July 2016

Tropical Storm Darby

IMG_3175Kirjoitan asiasta näin vähän jälkikäteen, mutta täällä ennustettiin viime viikonloppuna vähän suurempaa myrskyä. Tämän myskyn varalta julistettiin myös käsittääkseni jonkinlainen poikkeustila, että saataisiin hätävarat tarpeen vaatiessa käyttöön. Asiasta pidettiin kovaa haloota ja myrskyyn valmistauduttiin jo hyvissä ajoin. Kaikki ihmisten pahat ennustukset ja odotukset johtivat tietysti siihen, että vähän jännitti. Ohimennen mietittiin, että pitäisikö esim hamstrata juomavettä tai jotain muuta vastaavaa, mutta eipä sitten hamstrattu.

Big Island päätyi lopulta ottamaan iskun muidenkin puolesta. Meillä Kailuassa, Oahussa, satoi ja tuuli rankasti, mutta se siitä – Ei mitään tavallista myrskyä kummempaa. Hätätiedotteita tuli useampia, joten ilmeisesti jotain tulvatilannetta meilläkin oli. Tuttavilta kuultiin sitäkin, että tukikohdassa oli yhdestä tai kahdesta rakennuksesta mennyt sähköt.

Hurricane season on nyt sitten kaiketi virallisesti potkaistu käyntiin, vaikka suuremmilta katastrofeilta vältyttiinkin!

Seuraavana aamuna oli kuivaa ja vaan kaikin puolin tavallista. Aurinko paistoi ja lämpöä oli hiostavat 30+ astetta, kuten nyt on ollut aikalailla joka päivä. Me lähdettiin porukalla rannalle. Alla olevista kuvista ei koskaan arvaisi, että edellisenä päivänä oltiin keskellä myrskyä, josta oltiin pelätty katastrofia:

IMG_4617 IMG_4621 IMG_4633 IMG_4635 IMG_4637

Leave a Comment

Ruokakauppapolitiikkaa ja outo ilmiö

Me tehdään viikottaiset ruokaostokset commissaryssa (eli tukikohdan kaupassa), koska se on tällä hetkellä kaikista vaihtoehdoista halvin. Hawaiilla menee noin yleisesti ruokaan yllättävän paljon rahaa ja tuntuu, että jokainen tuote minkä koriin pistää, maksaa aina vitosen. Ruokabudjetti ylittyy todella helposti, jos mukaan nappaa edes pari heräteostosta. Syyhän tälle ruoan ja muiden tuotteiden kalleudelle on se, että melkein kaikki tuodaan manneramerikan puolelta.

Ruokakauppaan mennään tarkan listan kanssa, ja sitä myös noudatetaan. Lihaa, vihanneksiä ymv ostetaan yleensä kerralla enemmän ja puolet pistetään pakkaseen odottamaan. Muutenkin kaikki jämäruoka pakastetaan. Jaksoinpahan tässä itse vääntää pakkaseen valmiita vihannessekoituksiakin. Meillä ei syödä pikaruokaa tai osteta oikeastaan mitään ylimääräistä, ravintolassakin käydään aika harvoin. Gluteenittomat tuotteet on listalla pakko pitää, koska tämä keliaakikko ei ainakaan toistaiseksi ole niin köyhä että alkaisi miettimään vaihtoehtoja pelkille valkoisille jauhoille, ja nekin pistävät hinnallaan kovasti irvistämään.

Meillä tehdään kuukauden ruokakauppaostokset sellaisella 300 dollarilla, kun oikein budjetoidaan ja suunnitellaan. Tähän sisältyy muutkin tavarat, joita jokapäiväisessä elämässä tarvitsee.

Joka tapauksessa, me pidetään tarkkaan kiinni siitä, että pysytään sovitussa budjetissa ja venytetään penniä. Nyt on kuitenkin kauppaan ilmestynyt sellainen ilmiö, kun pelkillä tipeillä työskentelevät pakkaajat. Näitä pakkaajia ei pysty välttämään, koska pikakassalle ei saa mennä yli 15 tuotteen kanssa, yhtään kassaa ilman pakkaajaa ei ole eikä tippaamattakaan voi olla – ei meillä ainakaan riitä sydäntä vain kävellä tyhjin käsin ohi, kun toinen seisoo siinä rinnassa iso lappu, joka sanoo, että ei saa tästä ollenkaan palkkaa. Kyse ei edes ole mitenkään eksklusiivisesta palvelusta, koska pakkaajiahan täällä on aina ja joka paikassa, eikä siitä tarvitse mitään maksaa.

Meillä ei ole mitään käsitystä, että miten paljon sen tipin pitäisi olla. 5% ostoksien kokonaissummasta vai ehkä viisi dollaria? 20% vai kymmenen dollaria? Apua?! Pitääkö tässä oikeasti ruveta budjetoimaan pakkauspalvelukin? Voinko vain tunkea kyynerpäätaktiikalla pakkaamaan omat kassit? Miten sanon kohteliaasti että ei, en halua maksaa tästä palvelusta, vaan mieluummin hoidan itse omat ostokseni?

Suomalaisena en tajua, että miten on edes oikeutettua pitää joku töissä ilman, että maksetaan mitään palkkaa. Minimipalkan tajuan, mutta että ei ihan oikeasti makseta mitään – ei kuulosta kivalta! Ja näitä pakkaajia on vielä todella paljon: on ihan nuoria, keski-ikäisiä ja vanhuksia. Pyörivät isoina ryhminä sisällä ja istuskelevat ulkona ringissä. Joka kassalle riittää näitä ainakin pari, mielellään enemmän.

nope
Tältä tuntuu, kun tuijottaa kassoja.
2 Comments

Kun Lilo tuli kotiin

Hawaiilla on valtava määrä kodittomia koiria. Kaduilla ei omistajattomia koiria näe yhtään, mutta eläinkodit ovat täynnä ja sijaisperheetkin ilmeisesti loppumassa kesken. Osa koirista (ja muista eläimistä) on hylätty, osa on luovutettu vapaaehtoisesti ja osa otettu huostaan väkisin.

Hawaiian Humane Society järjesti eilen Clear the shelters -adoptiopäivän. Tapahtuma alkoi kymmeneltä, me olimme paikalla ehkä puoli yhdeltätoista ja lemmikkilista oli jo silloin täynnä “adopted!”-merkintöjä. Meidän oli tarkoitus alunperin käydä katsomassa sellaisia keskikokoisia koiria, joista tulisi hyvää lenkkiseuraa ja joita voisi kuskata mukana rannalle, vaelluksille ja ties mihin.

Odotusalueella oli muutamia ns. lasiaitauksia (sellaisia kun näkee amerikkalaisissa leffoissa aina lemmikkikaupoissa), joita me mentiin katselemaan samalla, kun odotettiin että tulisi meidän vuoro. Mies sattui iskemään silmänsä pieneen, sotkuiseen terrieriin, joka makasi aitauksensa nurkassa ja tärisi. Jotenkin onnistuimme rakastumaan tähän pieneen eläimeen siinä viiden minuutin aikana niin, että kun meidän  vuoro sitten tuli, niin “can we go take a look at some dogs?” muuttui “can we take a closer look at Mayla?”:ksi.

Parka oli aivan käsittämättömän kauhuissaan. Kävelystä ei tullut yhtään mitään, kun koira hakeutui joka ikiseen nurkkaan, ryömi ja yritti päästä takaisin lasihäkkiin, hyllyn alle tai vaikka sisälle hyllyyn. Hetken mietittiin, että onko tässä liikaa työnsarkaa ja että onko tässä koirassa jotain oikeasti vialla, mutta se ajatus katosi aika nopeasti, kun tämä lopulta rauhoittui syliin. Ehkä puoli tuntia myöhemmin meillä oli adoptiopaperit valmiina ja koira nukkui sylissä autossa.

Kaksivuotias tyttö on täysin terve ja juuri leikattu. Se luovutettiin eläinkotiin pari viikkoa sitten yhdessä neljän muun koiran kanssa. Epäilys on, että omistaja oli ns. hamstraaja.

Nimesimme tytön uudestaan Liloksi.

Näin vuorokausi myöhemmin meillä on kotona jo ihan täysin eri koira. Lilo on edelleen hermostunut ja peloissaan, mutta alkaa selkeästi viihtyä paremmin meidän kanssamme. Eilen se ei suostunut aluksi edes liikkumaan omasta nurkastaan, kun taas nyt viihtyy koko ajan mahdollisimman lähellä. Takapihalla on otettu jo iloisia hyppyaskelia ja lenkillä on päästy jo ainakin sadan metrin päähän ennen kun koti-ikävä iskee. Ruokakin on maistunut ihan älyttömän hyvin (ja J:n “salaa syöttämät” possupalat vielä paremmin).

Nyt tyttö näyttää jo vähemmän enemmän kunnon koiraltakin, kun pääsi pitkästä aikaa kylpyyn.

IMG_4599

4 Comments

Sataa sataa ropisee

sää1sää2

Hawaiiasuminen on lähtenyt liikkeelle hyvin tutuissa merkeissä: ulkona on läkähdyttävän kuuma ja ilmankosteus on huipussaan. Kassa puhui ohimennen siitä, että taitaapa kohta tulla taas tuhkaakin tuulten mukana.

Meillä on satanut aikalailla joka päivä, joskus rankemmin ja joskus vähemmän, mutta satanut yhtä lailla. Täällä ei kukaan kanna mukana sateenvarjoa, mikä on ihan ymmärrettävää, sillä rankkasateet kestävät vain muutaman minuutin kerrallaan ja oikeastaan ovat tässä kuumuudessa myös aika tervetulleita. Ulkona ruohokin rupeaa olemaan aika koppuraista, joten elätellään tässä toivoa, että jos vaikka tuo pihanurmikko heräisi henkiin näiden sateiden avulla.

Hawaiin keli on yleensä miellyttävän lämmin (asteet jossain 25 asteen tienoilla), mutta juuri nyt se on vain tukala. Tuntuu, että hiki nousee tosissaan pintaan jo sillä, että hakee jääkaapista vettä tai uskaltaa kävellä kaksi askelta.

Päivällä ei ulos halua mennä ollenkaan, kun mittari näyttää kolmeakymmentä ja yli ja aurinko porottaa. Olen aamuisin tehnyt töitä takapihalla, mutta viimeistään 12 aikaan se käy melko mahdottomaksi.

Tästä säästä tekee vielä paremman se, että meillä ei myöskään asunnossa ole ilmastointia muualla kun makkarissa. Makkarissa sitten onkin kokonaiset kolme eri ilmastointisysteemiä, joilla saisi varmaan jäähdytettyä koko huoneen jääkaappilukemiin asti. Ilmastoinnin puute muualla asunnossa johtaa siihen, että kun astuu ulkoilmasta sisälle, niin kasvoille iskee lämpöaalto ja hiki nousee välittömästi pintaan. Tukalaa keliä ihmeteltiin muuten myös heti lentokentällä kun tänne saavuttiin. Hypättiin sisälle autoon ja kuviteltiin, että se oli seissyt pitkään kuumassa ilmassa. Kun avasi ikkunat, iski kasvoille kuitenkin lämpöaalto ja tuli ilmi, että autossa olikin suhteessa aika viileää.

Me ostimme hyvin nopeasti asuntoon tehokkaan tuulettimen, jota nyt kannetaan mukana. Se on paras kaveri ruokaa laittaessa, tiskatessa ja jopa keittiöpöydän ääressä istuessa. Ennen sitä jouduttiin ottamaan breikkejä makuuhuoneen puolelle aina, kun kuumuus liikaa kävi hermoille ja tuntui, että olisi valmis saamaan lämpöhalvauksen – eli ehkä noin vartin välein. 

Otin eilen mukaan kameran kun pyörähdettiin FedExissä tulostamassa tuhat ja yksi visaa varten täytettävää lomaketta. Ikävä kyllä sumu ja pilvet osuivat kohdalle juuri tällä hetkellä, vaikka aurinko paistoi muuten koko päivän. Tässä kuitenkin ensikatsaus meidän lähimiljööseen!

IMG_4525 IMG_4527 IMG_4531 IMG_4537 IMG_4540

Leave a Comment

Mandatory Fun Day

Tänään vietettiin tukikohdassa perhepäivää, eli tuttavallisemmin mandatory fun -päivää. Periaate on se, että paikalle on pakko tulla, hauskaa on pakko pitää ja paikallaolosta on pakko maksaa. Hintaa tälle päivälle tuli 5.50 dollaria, jolla sai ainakin teoriassa niin paljon (alkoholitonta) juotavaa ja ruokaa kun halusi. Kuulemma tarjolla oli myös snowconeja ja poppareita, mutta kumpaakaan näistä me ei oikeasti nähty.

Ohjelmassa oli näin muuten lähinnä seisoskelua ja odottamista, mikä on toistuva teema aina ja joka kerta kun merijalkaväki järjestää jotain. Paikalla oli kuitenkin myös lentopalloverkko ja lapsille pomppulinna ja vesiliukurata.

Päivän tarkoitus oli juhlia sitä, että kaikki tämän tietyn bataljoonan sotilaat olivat palanneet turvallisesti kotiin viimeisimmältä komennukselta.Samalla kiiteltiin perheitä, jotka olivat jälleen kerran odottaneet kotona ja tehneet osansa. Puheessa muistettiin myös sitä sotilasta, joka muutamia kuukausia takaperin putosi polttareissa kolmannesta kerroksesta ja on edelleen sairaalassa.

Ruokapuoli oltiin tavan mukaan hoidettu niin, että korkea-arvoiset ihmiset saavat oman jononsa, ja kaikki loput jakoivat sitten toisen jonon – eli siis paitsi itse sotilaat, myös sotilaiden vaimot ja lapset. Tämä johti tietysti ihan älyttömään tungokseen. Meidän (tavallisten ihmisten) jono oli niin pitkä, että me päätettiin lopulta häipyä paikalta kesken kaiken ja lähteä syömään thairavintolaa. Ja hyvään aikaan lähdettiinkin, koska sade alkoi aikalailla heti, kun autoon asti päästiin.

Näissä tapahtumissa ihanaa on se, miten kaikki oikeasti kokoontuvat yhteen. Joka kerta tutustuu uusiin ihmisiin ja oppii uutta, tajuaa, että kaikki näistä ihmisistä ovat muutakin kun vain merijalkaväen vaimoja ja kiiltokuvia. Kaikki ovat päätyneet tähän samaan tilanteeseen ihan eri syistä ja ihan eri tavoilla. Kukaan ei hetkahda siitä, että olet eri maasta, ja ketään ei kiinnosta, oletko kotiäiti, yrittäjä tai lähikaupan kassa. On täysin samantekevää, että oletko mennyt naimisiin 18 vai 50 vuotiaana tai onko sinulla kotona kasa koiria vai lapsikatras. Ihmiset ovat itselle täysin tuntemattomia ja yleensä ihan täysin erilaisia kun mitä itse on, mutta kaikilla on jotain yhteistä.

Olen oppinut ihan tosissani tykkäämään siitä, että saan olla osa jotain itseäni isompaa. Aluksi koko ajatus siitä, että minun olisi jotenkin pitänyt määritellä itseni sen kautta, että olin marine wife ja military spouse, vain lähinnä ahdisti. Nyt olen siitä ylpeä. Ja tavallaan myös kiitollinen, vaikka tämä uusi leima tarkoittaisikin sitä, että joskus nyt vaan pitää seisoa odottamassa ei mitään ja hymyillä aina, kun joku vähän hienommalla arvonimellä varustettu kävelee ohi.

Tukikohdassa ollaan viimeaikoina pyöritty muutenkin paljon paperiasioita selvittelemässä. Tästä lisää myöhemmin!

Ps. Kuvia sitten kun kameran piuha löytyy muuttokuormasta…

 

 

Leave a Comment

Mitä muuta elämässä muka tarvitsee kun ilmapatjan ja kahvia

Eilen lennettiin Scrantonista Chicagoon, Chicagosta Losiin ja Losista Honoluluun. Herätys oli aamuviideltä ja nukkumaan päästiin yhdentoista pintaan. 

Lennot kuluivat ihan älyttömän nopeasti Me Before You:ta lukien. Samalla tajusin, miten älyttömän pitkään on kulunut siitä, kun on viimeksi voinut vain hetken olla paikallaan ja lukea, olla hetken netin ihmeellisen maailman ulottumattomissa. Siinä on jotain uskomattoman ihanaa, ettei moneen tuntiin edes voisi olla yhteyksissä kehenkään, vaikka haluaisi. Se menee toisinkin päin. 18 tuntiin ei voinut tarkastaa sähköpostia, joten ei tarvinnut myöskään tuntea siitä huonoa omatuntoa. 

Meillä on asunnossa nyt yhteensä neljä matkalaukun verran tavaraa, lähinnä vaatteita ja astioita. Astioita olenkin tänä aamuna jo pikkuhiljaa pistänyt kaappiin. Muuta tekemistä ei oikein ole ollut, koska ainoana huonekaluna toimii tällä hetkellä ilmapatja. Ilmapatja ja kahvinkeitin olivat ainoat, mitkä ostettiin kämppään valmiiksi. Loput sovelletaan sitten tässä matkalla.

Käytiin eilen kotimatkalla vielä hakemassa kahvia ja maitoakin – eli ne tärkeimmät, joita ilman ei päivä ala sitten millään. On ihanaa, miten nyt pääsee aloittamaan ihan täysin puhtaalta pöydältä. Kaikki vaan uusiksi. Molemmilla on lähinnä helpottunut olo: Tästä se alkaa, vihdoin on oikea koti samassa maassa.

Enpä olisi uskonut, että osaisin olla iloinen siitä, etten hetkeen omista oikein mitään muuta kun sen ilmapatjan. 

Palaillaan asuntopostauksen kanssa heti, kun meillä on jotain muuta kun pelkkää tilaa 🙂

2 Comments

Rakkaudentunnustuksia siellä, rakkaudentunnustuksia täällä

Kävimme eilen vierailemassa J:n isoisän luona. Kun olimme lähdössä, vaihdettiin ovella vielä halaukset – ja “I love you”:t. Apua! Rakkaudentunnustuksien vaihtamisella tarkoitan sitä, että J:n isoisä sen sanoi ääneen ja minä hymyilin hämmentyneenä. Myöhemmin autossa J vielä totesi, että olisit sinä sen nyt voinut takaisin sanoa. Niin varmaan olisinkin, mutta tuntui niin älyttömän oudolta!

Pelkkään halailukulttuuriin on ollut vaikea tottua, vaikka harjoitusta on tässä viimevuosina saanut ihan tosissaan. Häissä meno oli se, että kukaan ei kätellyt ja kaikki vain halasivat ilman eri kysymyksiä. Kunnes sitten tuli se pariskunta, joka olisikin halunnut kätellä, ja minä suomalainen sitten luin eleet väärin ja halasin sen sijaan.

Kuitenkin – Miksi suomalaiselle on niin älyttömän vaikea sanoa, että minäkin rakastan sinua? Miksi niin viattomasta fraasista pitää saada mielessään aikaan sen luokan ongelma, ettei sitten loppupeleissä osaakaan sanoa yhtään mitään?

Amerikkalaiset eivät tunnu I love youn ääneen sanomista kahteen kertaan miettivän. Se tulee suorastaan ihailtavan luonnollisesti ja aidosti.

blank
Suurinpiirtein tältä varmaan näytin.
Leave a Comment

Ilmaisia yliopistokursseja – Esittelyssä Coursera

Minä en ole vielä virallisesti yhdessäkään koulussa, mutta se ei ole estänyt itsenäistä opiskelua.

Koska erilaisten nettikurssien hyväksiluku on enemmän tai vähemmän kyseenalaista ja sattumanvaraista, päätin lähteä suosiolla tekemään niitä ihan vain omaksi ilokseni. Koska en saa niistä mitään käytännön hyötyä, en niistä halua myöskään maksaa. Tämä rajoitti vaihtoehtoja heti aika reippaasti, mutta onneksi jäljelle jäi ihana Coursera! Kaveriksi latasin itselleni pari ns. virallista koulukirjaa ensihoidon puolelta sekä ostin itselleni yhden anatomian jättiopuksen.

coursera-2

Coursera on oppimismoduuli, joka on täysin ilmainen. Se on täytetty oikeiden yliopistojen kursseilla, jotka muodostuvat videoista, netissä ilmaiseksi saatavilla olevista kirjasisällöistä ja testeistä. Aiheita löytyy todella laajasti, kuten yllä huomaa. Itseään pääsee siis sivistämään oikeastaan missä tahansa aineessa lääketieteestä ammatilliseen kehitykseen ja koirien sielunelämään.

Mikäli sitä itse haluaa, voi myös ostaa jokaisesta tekemästään kurssista todistuksen. Tällöin on pakko myös tunnistautua ennen jokaista välikoetta tekstinäytteellä ja kasvokuvalla. Tämän avulla ohjelma varmistuu siitä, että olet oikeasti itsesi koko kurssin läpi, etkä maksa jollekin muulle kurssin tekemisestä. Minulla oli ensimmäisen tekstinäytteen kohdalla niin hyvä kirjoituspäivä, että en ole enää sen jälkeen yhtä hyvään suoritukseen pystynyt enkä ole näin ollen myöskään “kelvannut samaksi henkilöksi”. Tunnistautumisen voi onneksi jättää halutessaan tekemättä eikä koko kurssi tyssää siihen ettei enää testistä läpi pääse.

Osan kursseista saa tehdä täysin omassa tahdissaan, mutta suurimmassa osassa on selkeä viikkoaikataulu – ja hyvä että on! Omassa tahdissaan kun tekee, niin hommat jäävät helposti rästiin.

coursera

Aikaa kuluu tunnista kahteenkymmeneen tuntiin viikossa riippuen siitä, mitä kurssia tekee. Minä tein ensin basic vital signs kurssin ja ilmoittauduin nyt sellaiselle kun introductory human physiology. Se on kymmenen viikon kurssi, joka antaa varmasti todella hyvän pohjan lähteä tekemään noita anatomiakursseja myös oikeassa yliopistossa.

Basic vital signs oli kurssina erinomainen. Videomateriaali oli todella laadukasta, aikataulutus ja kokeet järkeviä. Jo kuudessa viikossa parin tunnin viikko-opiskelulla sai hyvät lähtökohdat siirtyä vähän syvempiin asiakokonaisuuksiin.

Leave a Comment

Wellsboro ja lähialueet

Wellsboro on aivan älyttömän hurmaava, 8000 asukkaan pikkukaupunki. Se sijaitsee Tioga countyssa, noin 3 ja puolen tunnin päässä Buffalosta ja 4 tunnin päässä Philadelphiasta ja Pittsburghista. New Yorkiin ajaa teoriassa neljässä, käytännössä liikenteen takia noin viidessä tunnissa.

Keskusta on rakennettu main roadin ympärille. Main roadin, joka on monta kertaa äänestetty erilaisten toplistojen kärkeen. Keskellä teitä on rivistö perinteisiä katulamppuja, jotka näyttävät siltä, että niissä voisi ihan yhtä hyvin olla kynttilöitä. Keskustasta löytää oikeastaan kaiken, mitä normaalissa, jokapäiväisessä elämässä tarvitsee. Ei tietoakaan Suomen pikkukaupunkimeiningistä, missä tarjolla on yksi S-market ja yksi paikallinen baari.

Ravintoloita on ripoteltu ympäri koko kaupunkia ja päivittäistavaraostokset tunnutaan tekevän joko Topsissa tai Weississa. Myös Pennsylvanian erikoisuudet, eli erilliset viina- ja olutkaupat, löytyvät. Jos Wellsboroon sattuu joskus tulemaan, kannattaa testata ainakin Grandma’s kitchen ja Wellsboro Diner.

IMG_4408

Keskustasta ei tarvitse ajaa kauas, ennen kun ympärillä on tälläisiä maisemia. Kaikki on suorastaan puuduttavan kaunista. Joka kulman takaa tuntuu avautuvat uusi postikorttimaisema. Siihen yhdistetään vielä perinteiset ja idylliset talot, joista on selvästi pidetty erinomaista huolta ja joiden nurmikot ovat moitteettomassa kunnossa. Jouluna näkymä oli vielä amerikkalaisempi, kun jouluvaloja oli silmien kantamattomiin joka suunnassa.

IMG_4420 IMG_4427 IMG_4428

Ympärillä on paljon myös muita pikkukaupunkeja. Yllä olevat kuvat ovat noin 20 minuutin ajomatkan päästä, mutta en millään muista, että mikä tämän kyseisen paikan nimi oli.

J:llä on kotona aina tapana rampata asekaupasta asekauppaan, joten olen päässyt sitten kulkemaan mukana lukuisiin eri kaupunkeihin. Kaupat ovat usein nimenomaan ihan pikkukaupungeissa, joskus yksityisasuntojen yhteydessä, tai jopa ihan keskellä ei mitään.

IMG_4431 IMG_4434 IMG_4456 IMG_4459 IMG_4465

Myös ravintoloita on sijoiteltu tälläisiin maisemiin. Maanantaina opittiin kantapään kautta, että suurin osa ruokapaikoista ei ole auki maanantaina keskellä päivää. Ei, vaikka kuinka olisi lounasaika. Päädyimme porukalla kolmen lukitun oven taakse, ennen kun annoimme periksi ja suuntasimme Wellsboron keskustassa olevaan Pizza Hutiin. Ajelu ei haitannut, kun maisemat näyttivät tältä.

IMG_4074IMG_4089

Ylempi kuva on J:n perheen omistaman lammen katosrakennuksesta. Jälkimmäinen naapurin pihalta. Kuten pikkukaupunkiin kuuluu, niin naapuri oli antanut luvan käyttää omaa pihaansa, jossa oli enemmän tilaa ampumisradalle.

Jouluna 2014 vietiin muuten toisille naapureille sticky bunseja. Ihan vaan käveltiin sisään ja huhuiltiin eteisessä.

IMG_4147 IMG_4151

Tässä vielä vähän näkymiä ihan Wellsboron keskustasta. Allekirjoittanut on ihan rakastunut siihen, miten kaikkialla on ihanan perinteistä, punaista tiiltä! Ja noita lippuja. Ihan kaikkialla.

2 Comments