Skip to content

Month: August 2016

Auton katsastus [x]

Käytettiin eilen auto katsastuksessa ja voin kertoa, että vähän oli eri meiniki kun Suomessa!

Katsastuksen hoiti bensa-aseman yhteydessä oleva minikorjaamo, eikä sitä varten ei tarvinnut edes parkkeerata oikeaan parkkituunuun. Bensapumpun viereen vaan iloisesti odottelemaan.

Nainen tuli kassan takaa, käski käyttämään päällä vilkut, jarruvalot ja sumuvalot, paljain käsin tunnusteli renkaita ja otti ipadilla kuvan. Mitään ei mitattu sen tarkemmin tai noin muutenkaan tutkittu, vaan homma hoitui kätevästi paljaalla silmällä. Uusi tarra vaan paikalleen ja se oli siinä!

Lysti kustansi 20 dollaria ja aikaa meni maksuineen ja papereiden päivittämisiin kaikkineen noin 10 min (mistä itse tarkastukseen ehkä 5).

Leave a Comment

Koulukriisi

Meillä on Hawaiiaikaa jäljellä sellaiset 10 kuukautta. Sen jälkeen pitäisi taas muuttaa johonkin. Jostain syystä on mielessä pyörinyt nyt jo, että mitä seuraavaksi, vaikka ollaan täällä vasta hädintuskin asetuttu aloillemme. Ja pakko kai sitä on miettiäkin, kun tässä on jo ensimmäisiin kouluihin haettu!

Me ollaan vakavasti harkittu, että Hawaiiaikaa seuraisikin Suomiaika. Koska J on suuntaamassa tietokonealalle, on Suomella tarjota paljon. Mulle vielä enemmän, koska kouluun pääsee ilmaiseksi. Ensin oli tietysti kiva elää pilvilinnoissa ja ajatella, että minäpä tästä nyt vain menen kouluun pariksi vuodeksi, mutta eihän se nyt niin simppeliä täällä rapakon takana olekaan. Tuntuu myös typerältä maksaa siitä koulutuksesta kymmeniä ja kymmeniä tuhansia, kun saman homman saa tehtyä meren takana ilmaiseksi.

Mieskin saisi käsittääkseni kuukausitukia ihan samalla tavalla, vaikka ei Amerikkalaiskoulua valitsisikaan. 

En jotenkin osaa nähdä itseäni jäämään Suomeen lopullisesti (tosin mistä sitä koskaan tietää), mutta tässä vaiheessa se tuntuu ehkä taloudellisesti järkevimmältä ratkaisulta. Olisi sitten mullakin pohjalla jotain muuta kun vaan se lukio. 

IMG_3434 IMG_3440 IMG_4825 IMG_3441 (1)

 Suomen opettamisen lisäksi olen pitänyt itseni kiireisenä filmijuttuja suunnitellessa. Kävin tänään kahvilla 7 muun asiasta kiinnostuneen kanssa – meitä on nyt kirjoittajia, tuottajia, kuvaajia ja näyttelijöitä, editoijia ja distributoreita. Ideoita tuli paljon ja porukka on ihan älyttömän kiva! Siihen mahtuu myös yksi puolalainen ja yksi venäläinen.

Lisäksi 4.9. olisi tiedossa ekat mainoskuvaukset, joihin pääsen mukaan. Kuvataan mainosvideo hääsuunnittelufirmalle.

Leave a Comment

Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan

Olin toissapäivänä ruokakaupassa, kun ohikulkija nappasi kiinni hihasta ja kertoi, että “Oh by the way, I love your hair! It’s so beautiful and you can just see it’s all natural”. Kummasti jäi hymy kasvoille.

Miksei Suomessa tule mieleenkään kertoa ohikulkijalle, että onpa sulla ihanat kengät, tai että miten ihmeessä sä saat sun hiukset näyttämään noin hyvältä? Täällä kohteliaisuuksia lauotaan ilman, että se on yhtään iso juttu. Eikä niihin kohteliaisuuksiin tarvitse edes vastata vähättelemällä ja toljottamalla vaivaantuneena maata.

Milloinkohan tähän rupeaa tottumaan niin, että saisi vaikka sen omankin suun auki ja oppisi kehumaan ihan muuten vaan? Jos vaikka vahingossa piristäisi jonkun toisen huonoa päivää.

Tänään poikkesin myös pankkiautomaatilla, missä vaihdoin muutaman sanan ohikulkijan kanssa, joka ihasteli “englantilaista aksenttia”. Pienikin, iloinen smalltalk piristi heti muuten varsin ahdistunutta ja ankeaa päivää. Samoin piristi se, että postin parkkipaikalla kohtasi katseet tuntemattoman kanssa ja molemmat hymyili. Ihan noin niinkun muuten vaan. Siksi, että on vaan ihan täysin normaalia hymyillä tuntemattomalle. Täällä sanoo välillä tuntemattomat kadullakin hei, jos sattuu kävelemään vastaan, ja vaikka ei sanoisikaan, niin ainakaan eivät kävele ohi lujempaa ja välttele katsekontaktia viimeiseen asti.

 

3 Comments

Saarikuume + Loputon lomamatka = Suomijoulu?

Olen oppinut jo omalla tavallani tykkäämään Oahusta ja sen ilmapiiristä (etenkin meidän omassa kotinaapurustossa). Tykkään rennosta ilmapiiristä ja siitä, ettei kellään ole kiire yhtään mihinkään. Siitä, että joka päivä voi päälle vetää rutinoituneesti shortsit ja topin ja ettei jotenkin ole paineita tehdä yhtään mitään: Ai että ei huvittanut kokata tänään? Ei se mitään, ei ketään muutakaan. Ai että otit aloha fridayn jo keskiviikkona ja kävit rannalla kolmannen kerran tällä viikolla? Niin mekin! Hassua, miten voi arkikin tälläisessä paikassa tuntua jotenkin vieraalta. Olo on koko ajan kun lomalla, ja se tässä taitaa olla vaikeaa – ei ole yhtään niin kiva olla jumissa lomamatkalla, kun etukäteen luuli! 

Luin ennen muuttoa myös sellaisesta pikkujutusta kun island feveristä, mutta en jostain syystä uskonut, että tälläinen ilmiö koskettaisi minua. No, sieltähän se salakavalasti tuli ja iski. Tavallaan ainakin. Kaipaan sitä, että voin vain hypätä autoon ja ajaa kauas pois, tai napata junan ja olla parissa tunnissa kaupungissa, joka tuntuu ihan erilaiselta. Oahu on iso saari missä on paljon ihmisiä, mutta jostain syystä kaikki tuntuu puuduttavan samankaltaiselta. Se mikä eniten aiheuttaa ahdistusta taitaa kuitenkin olla se, ettei kalenterissa ole ollut seuraavia lähtöpäiviä yhtään mihinkään. Pelkkä reissu Waikikille ei vaan tunnu riittävän johonkin syvääluotavaan tarpeeseen olla liikkeellä. 

Koska tämä lievästi klaustrofobinen olo ei kosketa vain minua, vaan sen jakaa meillä ihan samalla tavalla myös J, niin ruvettiin tässä harkitsemaan, että jos sitten kuitenkin vietettäisiin ensijoulu Suomessa. Pelkkä mahdollisuus siitä, että päästään taas tien päälle (tai no, lentokoneeseen) ja katselemaan maailmaa, antoi heti vähän enemmän tilaa hengittää. Olkoonkin sitten tuttu Suomi.

Viimeksi kun ahdistus oikein iski, niin muuten kokeiltiin nimenomaan tätä iltareissua Waikikille. Kaunista oli, kodilta tuntui ja muutamia kuviakin tuli räpsittyä: 

waikiki-4 waikiki-3 waikiki-2 waikiki-1

Leave a Comment

Muutoksen tuulia

Lupauduin viimeviikolla uuteen työhön (say hey to the new head of social media and search), mikä on johtanut siihen että aika on kulunut hyvin pitkälti kotona koneen ja työjuttujen ääressä. Mökkihöperyys vaanii nyt jo jossain mielen perukoilla, joten päätin että nyt on pakko keksiä jotain uutta. Etenkin, kun mies tekee 10-15 tunnin työpäiviä ja ollaan koiran kanssa lähinnä kahdestaan kotona. 

Sali löytyi (ei ryhmäliikuntaa), mutta siitä ei vielä kauheasti ole riemua, kun naapurusto hädintuskin vaihtuu.

Hetken mielijohteesta päädyin sitten juttelemaan filmikoulun kanssa ja hups – nyt olisi sitten lupa ja kutsu mennä ihmettelemään ja auttamaan kuvauspaikoille! Pääsen kuulemma opiskelemaan ainakin valaistusta, auttamaan soundcheckeissä ja mahdollisesti aina ekstraamaankin tarpeen mukaan. Tiedossa on kuulemma ainakin pari dokkaria, mainosta ja indierainaa. 

Hui!

Tässä vielä satunnaisia otoksia salimatkalta, eli Kailuasta:

kailua-kollaasi

2 Comments

Salia mä metsästän, salia mä metsästän…

Olen vastikään todennut, että nyt riitti sohvalla makoilu, ja tutustunut varovasti paikalliseen salitarjontaan. Olen yllättynyt siitä, miten paljon tarjolla on erilaisia ns. teemasaleja. On crossfitsali, joogasali, bootcampsali, kiipeilysali… On saleja, jotka tarjoavat lähinnä ryhmäliikuntaa, ja on saleja, joissa ei sitten ole yhtään mitään muuta kun salivälineet. 

Mistä löydän salin, mistä löytyisi paitsi se kuntosalipuoli, myös ryhmäliikuntaa? Olenko ainut, joka kaipaa näitä molempia samassa paikassa? Tuntuu kummalliselta, että maksaisi kahteen eri paikkaan jotain kuukausittaista könttäsummaa.

Positiivista on se, että ne paikat jotka ryhmäliikuntaa tarjoavat, tarjoavat sitä sitten ihan älyttömän monipuolisesti. Löytyy kaikkea tankotanssista pumppiin ja pilatekseen, bootybarreen ja kickboxingiin Osa tunneista on myös jonkunlaisia fuusioita useamman lajin välillä ja pelkkä nimi pistää hirvittämään. Miltä kuulostaisi vaikka kahvakuulatunti surffilaudan päällä? Apua! 

Pisti silmään myös se, että miten tavalliselta näyttää käydä salilla niin, että vieressä on personal trainer ihan jatkuvasti. Tarjolla on valtavasti paketteja, missä pt:n saa käyttöönsä jopa 1-3 kertaa viikossa. Näitä palveluita ei ole hinnallakaan pilattu, vaan esimerkiksi meidän yhdellä lähisalilla saisi nyt kolme pt-sessiota satasella.

2 Comments

Onko äänieristys Suomiluksusta?

Meidän talossa ei tunneta sellaista käsitettä kun äänieristys. Tai ehkä koko Hawaiilla ei tunneta sellaista käsitettä kun äänieristys.

Me kuullaan naapurin televisio niin hyvin, että voitaisiin ihan yhtä hyvin istua naapurin vieressä sohvalla. Enkä tarkoita vain seinänaapuria, vaan myös sitä naapuria, joka on meidän takapihan päässä. Yksi syy tälle on todennäköisesti se, että täällä eivät kaikki ikkunat ole oikeita ikkunoita, vaan muodostuvat pitkistä muoviliuskoista, jotka on ns. aseteltu lomikkain. Ne ovat ennemminkin ilmastointi-ikkunoita, kun oikeita ikkunoita – niissä on aina väli, vaikka ne olisivatkin kiinni. (Ulko)ovien allakin voi olla kunnon väli.

Lisäksi meillä saa nauttia säännöllisesti livemusiikista, kun viereisessä asunnossa majaileva vuokranantaja soittaa kavereidensa kanssa autotallissa. Autotallissa, joka jakaa seinän meidän makkarin kanssa. Löytyy rummut, basso, kitara ja mikki.

Ensimmäisenä päivänä hirvitti ihan tosissaan, kun tuntui, että itse kuulee ihan kaiken askeleista alkaen, ja naapurit sitten tietysti samalla tavalla. Mietin tosissani, että onko tässä nyt yhtään yksityisyyttä ja että mitä ihmettä pitäisi tehdä. Nopeasti siihen sitten kuitenkin tottui, eikä nyt enää stressaa että kuuleeko naapuri jos puhun koiralle tai vaikka tiskaan. Onko sillä edes mitään väliä, vaikka kuulisi? En minäkään kiinnitä huomiota siihen, mistä naapurit puhuvat, vaikka periaatteessa kuulisinkin joka sanan, enkä häiriinny, vaikka eivät eläisikään jokaista elettään ja jokaista ääntä varoen.

Makuuhuonetilanne on vähän kinkkinen, joten viritellään tässä kuitenkin vielä makuuhuoneen koko ulkoseinälle paksuja verhoja, jotka kuulemma blokkaavat vähän ääntäkin. J herää joka aamu ennen viittä, joten nukkumarauha tulisi kyllä tarpeeseen!

Leave a Comment

Ravintolagrillailua

Launtaina nautittiin yhdessä vapaapäivästä tekemällä koko päivänä ei yhtään mitään. Eilen päätettiin kuitenkin lähteä viettämään paljon kaivattua date nightia. Tarkoitus oli ensin suunnata syömään ja leffaan, mutta jälkimmäinen jäi väliin, kun nopea ravintolassa piipahtaminen venyikin sellaiseen mukavaan pariin kolmeen tuntiin.

Meidän vakkarina on toiminut sellainen Kailuassa oleva thai- ja vietnamilaisruokaa tarjoileva paikka kuin Lemongrass, josta saa älyttömän hyviä kesärullia ja oikeastaan älyttömän hyvää kaikkea – ei olla vielä löydetty yhtään ruokaa, josta ei oltaisi pidetty. Eilen kaivattiin kuitenkin jotain vähän ekstraa, joten googlettelin ennen lähtöä ruokapaikkoja. Silmiin sattui sitten osumaan sellainen paikka kun Gyu-Kaku Japanese BBQ. Se sijaitsee Windward Mallin (ja näin myös meidän lähimmäisen leffateatterin) kanssa samassa paikassa, joten sopi asiaan oikein mainiosti. Sijainti vähän epäilytti, mutta tuli ilmi, että paikka ei onneksi ollut food courtin yhteydessä, vaan selkeästi erillään.

Olen Thaimaassa ollessani käynyt syömässä hot pot -paikoissa, mutta grilliä ei ole edessä ollut koskaan ennen. Oltiin vähän paljon hukassa, mutta älyttömän mukava tarjoilija kävi läpi, että mitä yleensä kannattaa tilata. Me päädyttiin ottamaan ns. valmis paketti, missä oli lisukkeet, riisi, lihat ja jälkiruoka – ja jostain syystä myös valtava Cobb-salaatti, joka ei oikein sopinut mukaan. Lisättiin tilaukseen vielä savustettua pork bellyä, koska se näytti jo kuvissa ihan älyttömän hyvältä.

Eteen kannettiin ensin maissintähkiä, perunoita, tonnikalapokea (raakoja, marinoituja ja usein vähän tulisia kalanpaloja), riisiä, kimchiä sekä jonkinlaisia marinoituja ituja ja jotain vihreää, mikä maistui vahvasti seesamilta. Lihoja meillä taisi olla viittä erilaista, ja siihen päälle katkarapuja. Kaikki maistui noin ylipäätään todella hyvältä ja erilaiselta kun se perus kiinalaisruoka, jota tulee helposti haettua kotiin lähikuppilasta. Lihakin oli paljon parempaa kun ostoskeskuspaikalta olisi koskaan osannut odottaa. Siltä varalta, että kaipaisi lisää mausteita, niin vakiona pöydässä on aina myös kolme kastiketta: teriyaki, makea chilikastike ja sitruunasoijakastike.

Koko homma päätyi kustantamaan tippeineen noin 60 dollaria, eli ihan ilmaisesta huvista ei ollut kyse, mutta sillä sai kyllä vatsan täyteen. Parasta oli ehdottomasti se, että ruokailu oli ihan oikeasti sosiaalinen  tapahtuma – ja oli kiva päästä itse tekemään, vaikka alunperin ulos lähdettiinkin siksi, ettei kumpikaan halunnut kokata!

Napsin matkan varrella kuvia, mutta mukana oli vain puhelin ja paikan valaistus oli melko surkea, joten laatu sen mukaista.. 🙂

IMG_3241 IMG_3242 IMG_3240 IMG_3239 IMG_3238
PS. Seuraava visapaketti valmiina ja tänään käytiin Lilon kanssa ensimmäistä kertaa oikeasti lenkillä korttelin ympäri – jes!

Leave a Comment