Skip to content

Month: September 2016

Aimo annos realismia

Nyt taitaa olla aika jakaa ajatuksia sellaisesta asiasta, mikä on meidän elämässä aivan liian suuressa osassa – merijalkaväestä. 

Kun olen vuosien saatossa kertonut ystäville ja tutuille siitä, että ensin tapailin Amerikkalaista sotilasta, ja sitten sen päätin vielä naidakin, ihmiset pitivät sitä romanttisena. Kai se sitä olikin. Kirjoiteltiin rakkauskirjeitä, kun mies oli pitkään pois. Soiteltiin niin, että puhelun ainut sisältö oli, että kaikki on kunnossa, on ikävä. Jätettiin Skypessä hyvää huomenta viestejä, kun toinen pääsi netin ääreen ensimmäistä kertaa kuukauteen ja minä nukuin iloisesti aamuyön viimeisinä tunteita. Arki on vähemmän romanttista.

img_0028

Se mihin en osannut valmistautua oli se, että heti kun menin naimisiin, sain otsaani merijalkaväen vaimon leiman. Ison kasan odotuksia siitä, miten istun kotona odottamassa, pidän talouden pystyssä hymysuin. Että olen ylpeä siitä, että mies palvelee tätä maata. Karussa todellisuudessa on vähemmän ylpeyttä ja tukea, mutta sitäkin enemmän odottamista. On pitkiä työpäiviä – ei 10 tunnin pitkiä työpäiviä, vaan kolmen vuorokauden pitkiä työpäiviä. On sitä, että mies soittaa maanantaiaamuna töistä ja sanoo, että nähdään torstai-iltana. On komennuksia. On viikkojen harjoittelumatkoja. 

Meidän elämä helpotti hetkeksi, kun mies vaihtoi työnkuvaa ja siirtyi asevarastoon vähän normaalimpiin hommiin. Sitä jatkui pari kuukautta. Ja nyt on tiedossa siirto takaisin entisiin hommiin, omasta pyynnöstä. Takaisin viikkojen ja kuukausien harjoitteluihin. Mahdollisesti vielä yhteen komennukseen, joka näkyy meillä jatkuvana uhkakuvana tulevaisuudessa. Minä kerkesin jo aikaisemmin huokaista helpotuksesta ja ajatella, että tämä oli meidän osalta ohi. Mutta ei ollutkaan. 

img_0031

Sotilaan vaimona tuntuu tärkein ominaisuus olevan kärsivällisyys. Kärsivällisyys odottaa, odottaa ja odottaa. Kärsivällisyys silloin, kun mies tekee isoja päätöksiä, jotka vaikuttavat suoraa teidän suhteesenne. Kärsivällisyys hymyillä ja kannustaa, vaikka on eri mieltä. Joskus on vaikea olla valittamatta, mutta samalla tajuaa, että miehellä on isompiakin huolenaiheita. Joskus on vaikea kommunikoidakin, kun toinen ei voi sanoa paljonkaan siitä, mitä on tehnyt siellä töissä, missä viettää melkein koko aikansa. 

Joskus tuntuu, että merijalkaväki on suhteessa kolmas pyörä. Tai ehkä minä olen se kolmas pyörä ja merijalkaväki se, jonka paikkaa yritän viedän. Merijalkaväki on kuitenkin se, joka saa enemmän huomiota, ja joka voittaa aina ja joka kerta. Työ tulee ensin. Suhde ja oma elämä myöhemmin. 

img_9969

Meillä on merijalkaväkeen viharakkaussuhde. Vaikka usein on vaikea kuvailla ilman kirosanoja, että mitä se tekee arjelle, niin se on kuitenkin ihan valtavan tärkeän osa meitä molempia. Joskus hirvittää ajatella, että mitä sitten, kun tätä ei enää ole. Mitä sitten, kun ollaankin tässä suhteessa ihan kahdestaan ja joudutaan löytämään joku uusi juttu, minkä kautta itsemme määritellä. Mitä sitten, kun pitää astua ihan oikeaan tosielämään tämän pienen kuplan ulkopuolella.

Aika usein mielessä on myös se, että miten älyttömästi pitääkin rakastaa, että tähän suostuu. Ja niinhän meillä rakastetaankin, vaikka välillä tiukkaa tekeekin. Vertaistuki ei ole koskaan ennen tuntunut niin tärkeältä, kun nyt tuntuu. 

Leave a Comment

“Meinasitteko muuttaa Suomeen?”

Me ollaan tässä miehen kanssa oltu taas isojen kysymyksien äärellä.

Kun ihmisille selviää, että olen Suomesta, niin ensin kysytään miten tutustuin mieheen ja sitten, että meinattiinko muuttaa takaisin Suomeen. Ensin vastaus oli, että joo ei aiota. Suunniteltiin sinne Pennsylvaniaan muuttoa, katseltiin innoissamme kouluja molemmille ja oltiin ajatustasolla ihan oikeasti jäämässä tänne. Mainitsin aiemmin, että todellisuus iski päin kasvoja, ja sille linjalle on jääty.

Se on päätetty, että minä aion lähteä tekemään sitä ensihoidon ja sairaanhoitajan tutkintoa Suomeen. Amerikassa tämän kombon opiskelu vetäisi minut vararikkoon aika nopeasti, Suomessa saan tehtyä koko homman ilmaiseksi. Tästä herää kuitenkin kysymys, että no milloin ihmeessä me sinne Suomeen palataan. Milloin on täydellinen aika, vai onko koskaan? Lähdetäänkö yksin vai erikseen? Pitääkö vain väkisin lähteä? No, kai se pitää. Todettiin miehen kanssa, että laastarimetodilla mennään. Nopeasti pois alta ja sitten takaisin kiinni ns tosielämään ja takaisin rajan taakse. 

Ja niinhän siinä kävi, että olen opiskellut noihin ensihoidon pääsykokeisiin nyt jo innolla ja ajatuksella. Ei ole vielä mitään käsitystä, että saadaanko edes visa-asiat selvitettyä ennen varsinaista pääsykoepäivää niin, että oikeasti pääsisin lähtemään. Tai että mitä sitten, jos pääsenkin sisään – kai se paikka on kuitenkin pakko ottaa vastaan jos niin käy. Muutanko sitten takaisin Suomeen vain puolen vuoden amerikkaelon jälkeen? Tarkoitushan olisi nyt käydä pääsykoeruljanssi läpi niin, että ei mene sitten homma puihin kesällä jännityksen takia. En vain osaa kuitenkaan lähteä mihinkään sellaisella hälläväliäasenteella, joten opiskelen tätäkin varten niin kun kaikki riippuisi juuri tästä opiskelupaikan saamisesta.

Koska mies haluaa ohjelmointialalle, niin Suomi on aika ihannepaikka. Minullakin olisi sitten vähän eri edellytykset palata tänne, jos olisi pohjalla amerikan malliin jo tuplatutkinto. 

Vaikeaa on, apua!

Leave a Comment

Päivä mainoskuvauksissa

Mainitsin aiemmin siitä, että puhuin yhden paikallisen filmiyrityksen kanssa ja sain itselleni harjoittelupaikan. Eilen sunnuntaina käytiin sitten ensimmäisissä kuvauksissa, ja ihanaa oli!

Missio oli kuvata noin 60 sekuntin mainos paikalliselle hääsuunnittelijalle, joka on laajentamassa bisnestään: tarkoitus oli nyt luoda kurssipaketti, joka kouluttaa uusia hääsuunnittelijoita. Me kuvattiin mainokseen lyhyt, noin 10 sekuntin haastatteluosuus, ja siihen päälle ns. behind the scenes materiaalia mahdollisimman luonnollisista tilanteista. 

img_20160911_135839 img_20160911_135844 img_20160911_140012 img_20160911_140020

Tästä puhuessa on pakko aloittaa itse miljööstä! Kuvauksia varten oltiin vuokrattu upea huvila North Shorella. Sellainen, mikä on maksanut useita miljoonia, ja jonka takapihalla oleva uima-allas on varmaan puolen meidän asunnon kokoinen. Talo oli aivan käsittämättömän upea, täynnä marmoripatsaita, kalliita taideteoksia ja mattoja, jotka maksavat varmaan enemmän kun me tienataan kuussa… Vielä upeampaa kaikki oli, kun hääsuunnittelija tiimeineen oli saanut koristelut valmiiksi!

Kuvauksia varten lavastettiin muutama tilanne. Etupihalla oli kukin koristeltu keinu, mitä käytettiin häämekkojen valokuvauksessa, ja ns. istumapaikkoja (pieniä mattoja ja tyynyjä ruohikolla, sekä päivänvarjoja), varsinainen hääkaari ymv. Takapihalla oli alttari, jossa kynttilöiden ja palmupuiden reunustama pihatie vei uima-altaan äärelle. Uima-altaassa oli tietysti kukkia. Sisälle katettiin illallispöytä ja aseteltiin kukkia. 

img_20160911_135825 img_20160911_135830 img_20160911_135923 img_20160911_135857 img_20160911_135941

Paikalla oli myös kolme naismallia ja yksi miesmalli, maskeeraaja ja kampaaja sekä muutama assari ja valokuvaaja. 

Ohjaajani oli aivan älyttömän osaava ja mielenkiintoinen! Pääsin todella hyvin mukaan vähän kaikkeen, vaikka pääasiallinen tehtävä olikin audiopuolella. Ohjaaja jaksoi alusta asti käydä kaiken kaikessa rauhassa läpi niin, että oikeasti ymmärsin. Huomasi kyllä, että hänen taustansa oli opetuspuolella. Pääsin ihastelemaan kameroita, joista hädintuskin uskallan haaveilla, ja steadicamia ja pelkkä mikkivarusteiden opettelu oli aivan älyttömän kiinnostavaa. Käytiin läpi, että miksi mitäkin tehdään, eikä vain että miten. 

img_20160911_140224 img_20160911_123635 img_20160911_120108

Napsin päivän aikana muutamia kuvia. Pahoitteluni laadusta – käytössä oli tätä varten pelkästään puhelin, joka ei suoriutunut suorassa auringonpaisteessa tehtävästään kovin hyvin… 🙂

Leave a Comment

Hurrikaanivaroitus & Hawaii International Film Festival

Meillä odotettiin tällä viikolla jopa kahta hurrikaania. Toistaiseksi näyttää siltä, että kumpikin jää myrskyn tasolle tai jää kokonaan tulematta. Meillä ei ole nyt edes satanut (mikä on harvinaista) ja tuulikin on lähinnä ollut helpotus helteen keskellä, eikä enne jostain suuremmasta. Sunnuntain mainoskuvauksia siirrettiin joka tapauksessa viikolla eteenpäin ennustuksien takia. Eikä ensimmäistä kertaa, jos ohjaajan turhautuneista kommenteista saattoi jotain päätellä.

Sain tänään myös kutsun harjoitteluhaastatteluun Hawaii International Film Festivalin Education Departmentin assarihommaan. Tämä osasto järkkää mm. sellaista siistiä ohjelmaa kun Guest Filmmaker Program, jossa vähän isompia leffanimiä tuodaan tänne pitämään opiskelijoille luentoja. Lukittu on mm. Jay Hubert (asiakkaita esim Apple, Volkswagen, Peugeot ja Intel) ja Tadashi Nakamura, joka oli 2008 Sundance film festivalin nuorin filmmaker ja pääsi CNN:n “Young People Who Rock” -listalle.

Assarin hommaan kuuluu paitsi huolehtia siitä, että oikeat ihmiset saadaan oikeisiin paikkoihin, myös istua näiden luentojen läpi – aika valitettavaa, eikö? Kuka nyt haluaisikaan päästä ilmaiseksi seuraamaan älyttömän kiinnostavia luentoja ja tapaamaan sellaisia nimiä, joiden kanssa todellakin kannattaa verkostoitua 😉

Toinen aika hieno ohjelma on nimeltään Cultural & Visual Literacy Program. Sen pointtina on esittää Hawaiilla sellaisia elokuvia, joita ei normaalisti olisi tarjolla, ja joita myös opettajat käyttävät sitten myöhemmin aineena kaikessa social studysta kieliopintoihin. Ohjelmaan on nyt vahvistettu ainakin sellaisia leffoja kun Hikawa Maru, Mele Murals ja The Eagle Huntress. Jälkimmäisin näyttää todella kiinnostavalta ja suosittelen tsekkaamaan trailerin alta!

Tarjolla olisi ollut myös sellaisia hommia, jotka olisivat sopineet omaan osaamisalaani paremmin, mutta päätin, että nyt astutaan mukavuusalueelta ihan oikeasti ulos. Jos uskaltaa muuttaa toiselle puolelle maailmaa, niin sitten uskaltaa myös lähteä kokeilemaan sellaisia asioita, jotka ovat aina pyörineet takaraivossa mutta joihin ei ole miljoonan ja yhden tekosyyn varjolla ryhtynyt.

 

 

 

Leave a Comment