Skip to content

Aimo annos realismia

Nyt taitaa olla aika jakaa ajatuksia sellaisesta asiasta, mikä on meidän elämässä aivan liian suuressa osassa – merijalkaväestä. 

Kun olen vuosien saatossa kertonut ystäville ja tutuille siitä, että ensin tapailin Amerikkalaista sotilasta, ja sitten sen päätin vielä naidakin, ihmiset pitivät sitä romanttisena. Kai se sitä olikin. Kirjoiteltiin rakkauskirjeitä, kun mies oli pitkään pois. Soiteltiin niin, että puhelun ainut sisältö oli, että kaikki on kunnossa, on ikävä. Jätettiin Skypessä hyvää huomenta viestejä, kun toinen pääsi netin ääreen ensimmäistä kertaa kuukauteen ja minä nukuin iloisesti aamuyön viimeisinä tunteita. Arki on vähemmän romanttista.

img_0028

Se mihin en osannut valmistautua oli se, että heti kun menin naimisiin, sain otsaani merijalkaväen vaimon leiman. Ison kasan odotuksia siitä, miten istun kotona odottamassa, pidän talouden pystyssä hymysuin. Että olen ylpeä siitä, että mies palvelee tätä maata. Karussa todellisuudessa on vähemmän ylpeyttä ja tukea, mutta sitäkin enemmän odottamista. On pitkiä työpäiviä – ei 10 tunnin pitkiä työpäiviä, vaan kolmen vuorokauden pitkiä työpäiviä. On sitä, että mies soittaa maanantaiaamuna töistä ja sanoo, että nähdään torstai-iltana. On komennuksia. On viikkojen harjoittelumatkoja. 

Meidän elämä helpotti hetkeksi, kun mies vaihtoi työnkuvaa ja siirtyi asevarastoon vähän normaalimpiin hommiin. Sitä jatkui pari kuukautta. Ja nyt on tiedossa siirto takaisin entisiin hommiin, omasta pyynnöstä. Takaisin viikkojen ja kuukausien harjoitteluihin. Mahdollisesti vielä yhteen komennukseen, joka näkyy meillä jatkuvana uhkakuvana tulevaisuudessa. Minä kerkesin jo aikaisemmin huokaista helpotuksesta ja ajatella, että tämä oli meidän osalta ohi. Mutta ei ollutkaan. 

img_0031

Sotilaan vaimona tuntuu tärkein ominaisuus olevan kärsivällisyys. Kärsivällisyys odottaa, odottaa ja odottaa. Kärsivällisyys silloin, kun mies tekee isoja päätöksiä, jotka vaikuttavat suoraa teidän suhteesenne. Kärsivällisyys hymyillä ja kannustaa, vaikka on eri mieltä. Joskus on vaikea olla valittamatta, mutta samalla tajuaa, että miehellä on isompiakin huolenaiheita. Joskus on vaikea kommunikoidakin, kun toinen ei voi sanoa paljonkaan siitä, mitä on tehnyt siellä töissä, missä viettää melkein koko aikansa. 

Joskus tuntuu, että merijalkaväki on suhteessa kolmas pyörä. Tai ehkä minä olen se kolmas pyörä ja merijalkaväki se, jonka paikkaa yritän viedän. Merijalkaväki on kuitenkin se, joka saa enemmän huomiota, ja joka voittaa aina ja joka kerta. Työ tulee ensin. Suhde ja oma elämä myöhemmin. 

img_9969

Meillä on merijalkaväkeen viharakkaussuhde. Vaikka usein on vaikea kuvailla ilman kirosanoja, että mitä se tekee arjelle, niin se on kuitenkin ihan valtavan tärkeän osa meitä molempia. Joskus hirvittää ajatella, että mitä sitten, kun tätä ei enää ole. Mitä sitten, kun ollaankin tässä suhteessa ihan kahdestaan ja joudutaan löytämään joku uusi juttu, minkä kautta itsemme määritellä. Mitä sitten, kun pitää astua ihan oikeaan tosielämään tämän pienen kuplan ulkopuolella.

Aika usein mielessä on myös se, että miten älyttömästi pitääkin rakastaa, että tähän suostuu. Ja niinhän meillä rakastetaankin, vaikka välillä tiukkaa tekeekin. Vertaistuki ei ole koskaan ennen tuntunut niin tärkeältä, kun nyt tuntuu. 

Be First to Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *