Skip to content

Muutoksen tuulia

Lupauduin viimeviikolla uuteen työhön (say hey to the new head of social media and search), mikä on johtanut siihen että aika on kulunut hyvin pitkälti kotona koneen ja työjuttujen ääressä. Mökkihöperyys vaanii nyt jo jossain mielen perukoilla, joten päätin että nyt on pakko keksiä jotain uutta. Etenkin, kun mies tekee 10-15 tunnin työpäiviä ja ollaan koiran kanssa lähinnä kahdestaan kotona. 

Sali löytyi (ei ryhmäliikuntaa), mutta siitä ei vielä kauheasti ole riemua, kun naapurusto hädintuskin vaihtuu.

Hetken mielijohteesta päädyin sitten juttelemaan filmikoulun kanssa ja hups – nyt olisi sitten lupa ja kutsu mennä ihmettelemään ja auttamaan kuvauspaikoille! Pääsen kuulemma opiskelemaan ainakin valaistusta, auttamaan soundcheckeissä ja mahdollisesti aina ekstraamaankin tarpeen mukaan. Tiedossa on kuulemma ainakin pari dokkaria, mainosta ja indierainaa. 

Hui!

Tässä vielä satunnaisia otoksia salimatkalta, eli Kailuasta:

kailua-kollaasi

2 Comments

Salia mä metsästän, salia mä metsästän…

Olen vastikään todennut, että nyt riitti sohvalla makoilu, ja tutustunut varovasti paikalliseen salitarjontaan. Olen yllättynyt siitä, miten paljon tarjolla on erilaisia ns. teemasaleja. On crossfitsali, joogasali, bootcampsali, kiipeilysali… On saleja, jotka tarjoavat lähinnä ryhmäliikuntaa, ja on saleja, joissa ei sitten ole yhtään mitään muuta kun salivälineet. 

Mistä löydän salin, mistä löytyisi paitsi se kuntosalipuoli, myös ryhmäliikuntaa? Olenko ainut, joka kaipaa näitä molempia samassa paikassa? Tuntuu kummalliselta, että maksaisi kahteen eri paikkaan jotain kuukausittaista könttäsummaa.

Positiivista on se, että ne paikat jotka ryhmäliikuntaa tarjoavat, tarjoavat sitä sitten ihan älyttömän monipuolisesti. Löytyy kaikkea tankotanssista pumppiin ja pilatekseen, bootybarreen ja kickboxingiin Osa tunneista on myös jonkunlaisia fuusioita useamman lajin välillä ja pelkkä nimi pistää hirvittämään. Miltä kuulostaisi vaikka kahvakuulatunti surffilaudan päällä? Apua! 

Pisti silmään myös se, että miten tavalliselta näyttää käydä salilla niin, että vieressä on personal trainer ihan jatkuvasti. Tarjolla on valtavasti paketteja, missä pt:n saa käyttöönsä jopa 1-3 kertaa viikossa. Näitä palveluita ei ole hinnallakaan pilattu, vaan esimerkiksi meidän yhdellä lähisalilla saisi nyt kolme pt-sessiota satasella.

2 Comments

Onko äänieristys Suomiluksusta?

Meidän talossa ei tunneta sellaista käsitettä kun äänieristys. Tai ehkä koko Hawaiilla ei tunneta sellaista käsitettä kun äänieristys.

Me kuullaan naapurin televisio niin hyvin, että voitaisiin ihan yhtä hyvin istua naapurin vieressä sohvalla. Enkä tarkoita vain seinänaapuria, vaan myös sitä naapuria, joka on meidän takapihan päässä. Yksi syy tälle on todennäköisesti se, että täällä eivät kaikki ikkunat ole oikeita ikkunoita, vaan muodostuvat pitkistä muoviliuskoista, jotka on ns. aseteltu lomikkain. Ne ovat ennemminkin ilmastointi-ikkunoita, kun oikeita ikkunoita – niissä on aina väli, vaikka ne olisivatkin kiinni. (Ulko)ovien allakin voi olla kunnon väli.

Lisäksi meillä saa nauttia säännöllisesti livemusiikista, kun viereisessä asunnossa majaileva vuokranantaja soittaa kavereidensa kanssa autotallissa. Autotallissa, joka jakaa seinän meidän makkarin kanssa. Löytyy rummut, basso, kitara ja mikki.

Ensimmäisenä päivänä hirvitti ihan tosissaan, kun tuntui, että itse kuulee ihan kaiken askeleista alkaen, ja naapurit sitten tietysti samalla tavalla. Mietin tosissani, että onko tässä nyt yhtään yksityisyyttä ja että mitä ihmettä pitäisi tehdä. Nopeasti siihen sitten kuitenkin tottui, eikä nyt enää stressaa että kuuleeko naapuri jos puhun koiralle tai vaikka tiskaan. Onko sillä edes mitään väliä, vaikka kuulisi? En minäkään kiinnitä huomiota siihen, mistä naapurit puhuvat, vaikka periaatteessa kuulisinkin joka sanan, enkä häiriinny, vaikka eivät eläisikään jokaista elettään ja jokaista ääntä varoen.

Makuuhuonetilanne on vähän kinkkinen, joten viritellään tässä kuitenkin vielä makuuhuoneen koko ulkoseinälle paksuja verhoja, jotka kuulemma blokkaavat vähän ääntäkin. J herää joka aamu ennen viittä, joten nukkumarauha tulisi kyllä tarpeeseen!

Leave a Comment

Ravintolagrillailua

Launtaina nautittiin yhdessä vapaapäivästä tekemällä koko päivänä ei yhtään mitään. Eilen päätettiin kuitenkin lähteä viettämään paljon kaivattua date nightia. Tarkoitus oli ensin suunnata syömään ja leffaan, mutta jälkimmäinen jäi väliin, kun nopea ravintolassa piipahtaminen venyikin sellaiseen mukavaan pariin kolmeen tuntiin.

Meidän vakkarina on toiminut sellainen Kailuassa oleva thai- ja vietnamilaisruokaa tarjoileva paikka kuin Lemongrass, josta saa älyttömän hyviä kesärullia ja oikeastaan älyttömän hyvää kaikkea – ei olla vielä löydetty yhtään ruokaa, josta ei oltaisi pidetty. Eilen kaivattiin kuitenkin jotain vähän ekstraa, joten googlettelin ennen lähtöä ruokapaikkoja. Silmiin sattui sitten osumaan sellainen paikka kun Gyu-Kaku Japanese BBQ. Se sijaitsee Windward Mallin (ja näin myös meidän lähimmäisen leffateatterin) kanssa samassa paikassa, joten sopi asiaan oikein mainiosti. Sijainti vähän epäilytti, mutta tuli ilmi, että paikka ei onneksi ollut food courtin yhteydessä, vaan selkeästi erillään.

Olen Thaimaassa ollessani käynyt syömässä hot pot -paikoissa, mutta grilliä ei ole edessä ollut koskaan ennen. Oltiin vähän paljon hukassa, mutta älyttömän mukava tarjoilija kävi läpi, että mitä yleensä kannattaa tilata. Me päädyttiin ottamaan ns. valmis paketti, missä oli lisukkeet, riisi, lihat ja jälkiruoka – ja jostain syystä myös valtava Cobb-salaatti, joka ei oikein sopinut mukaan. Lisättiin tilaukseen vielä savustettua pork bellyä, koska se näytti jo kuvissa ihan älyttömän hyvältä.

Eteen kannettiin ensin maissintähkiä, perunoita, tonnikalapokea (raakoja, marinoituja ja usein vähän tulisia kalanpaloja), riisiä, kimchiä sekä jonkinlaisia marinoituja ituja ja jotain vihreää, mikä maistui vahvasti seesamilta. Lihoja meillä taisi olla viittä erilaista, ja siihen päälle katkarapuja. Kaikki maistui noin ylipäätään todella hyvältä ja erilaiselta kun se perus kiinalaisruoka, jota tulee helposti haettua kotiin lähikuppilasta. Lihakin oli paljon parempaa kun ostoskeskuspaikalta olisi koskaan osannut odottaa. Siltä varalta, että kaipaisi lisää mausteita, niin vakiona pöydässä on aina myös kolme kastiketta: teriyaki, makea chilikastike ja sitruunasoijakastike.

Koko homma päätyi kustantamaan tippeineen noin 60 dollaria, eli ihan ilmaisesta huvista ei ollut kyse, mutta sillä sai kyllä vatsan täyteen. Parasta oli ehdottomasti se, että ruokailu oli ihan oikeasti sosiaalinen  tapahtuma – ja oli kiva päästä itse tekemään, vaikka alunperin ulos lähdettiinkin siksi, ettei kumpikaan halunnut kokata!

Napsin matkan varrella kuvia, mutta mukana oli vain puhelin ja paikan valaistus oli melko surkea, joten laatu sen mukaista.. 🙂

IMG_3241 IMG_3242 IMG_3240 IMG_3239 IMG_3238
PS. Seuraava visapaketti valmiina ja tänään käytiin Lilon kanssa ensimmäistä kertaa oikeasti lenkillä korttelin ympäri – jes!

Leave a Comment

Tropical Storm Darby

IMG_3175Kirjoitan asiasta näin vähän jälkikäteen, mutta täällä ennustettiin viime viikonloppuna vähän suurempaa myrskyä. Tämän myskyn varalta julistettiin myös käsittääkseni jonkinlainen poikkeustila, että saataisiin hätävarat tarpeen vaatiessa käyttöön. Asiasta pidettiin kovaa haloota ja myrskyyn valmistauduttiin jo hyvissä ajoin. Kaikki ihmisten pahat ennustukset ja odotukset johtivat tietysti siihen, että vähän jännitti. Ohimennen mietittiin, että pitäisikö esim hamstrata juomavettä tai jotain muuta vastaavaa, mutta eipä sitten hamstrattu.

Big Island päätyi lopulta ottamaan iskun muidenkin puolesta. Meillä Kailuassa, Oahussa, satoi ja tuuli rankasti, mutta se siitä – Ei mitään tavallista myrskyä kummempaa. Hätätiedotteita tuli useampia, joten ilmeisesti jotain tulvatilannetta meilläkin oli. Tuttavilta kuultiin sitäkin, että tukikohdassa oli yhdestä tai kahdesta rakennuksesta mennyt sähköt.

Hurricane season on nyt sitten kaiketi virallisesti potkaistu käyntiin, vaikka suuremmilta katastrofeilta vältyttiinkin!

Seuraavana aamuna oli kuivaa ja vaan kaikin puolin tavallista. Aurinko paistoi ja lämpöä oli hiostavat 30+ astetta, kuten nyt on ollut aikalailla joka päivä. Me lähdettiin porukalla rannalle. Alla olevista kuvista ei koskaan arvaisi, että edellisenä päivänä oltiin keskellä myrskyä, josta oltiin pelätty katastrofia:

IMG_4617 IMG_4621 IMG_4633 IMG_4635 IMG_4637

Leave a Comment

Ruokakauppapolitiikkaa ja outo ilmiö

Me tehdään viikottaiset ruokaostokset commissaryssa (eli tukikohdan kaupassa), koska se on tällä hetkellä kaikista vaihtoehdoista halvin. Hawaiilla menee noin yleisesti ruokaan yllättävän paljon rahaa ja tuntuu, että jokainen tuote minkä koriin pistää, maksaa aina vitosen. Ruokabudjetti ylittyy todella helposti, jos mukaan nappaa edes pari heräteostosta. Syyhän tälle ruoan ja muiden tuotteiden kalleudelle on se, että melkein kaikki tuodaan manneramerikan puolelta.

Ruokakauppaan mennään tarkan listan kanssa, ja sitä myös noudatetaan. Lihaa, vihanneksiä ymv ostetaan yleensä kerralla enemmän ja puolet pistetään pakkaseen odottamaan. Muutenkin kaikki jämäruoka pakastetaan. Jaksoinpahan tässä itse vääntää pakkaseen valmiita vihannessekoituksiakin. Meillä ei syödä pikaruokaa tai osteta oikeastaan mitään ylimääräistä, ravintolassakin käydään aika harvoin. Gluteenittomat tuotteet on listalla pakko pitää, koska tämä keliaakikko ei ainakaan toistaiseksi ole niin köyhä että alkaisi miettimään vaihtoehtoja pelkille valkoisille jauhoille, ja nekin pistävät hinnallaan kovasti irvistämään.

Meillä tehdään kuukauden ruokakauppaostokset sellaisella 300 dollarilla, kun oikein budjetoidaan ja suunnitellaan. Tähän sisältyy muutkin tavarat, joita jokapäiväisessä elämässä tarvitsee.

Joka tapauksessa, me pidetään tarkkaan kiinni siitä, että pysytään sovitussa budjetissa ja venytetään penniä. Nyt on kuitenkin kauppaan ilmestynyt sellainen ilmiö, kun pelkillä tipeillä työskentelevät pakkaajat. Näitä pakkaajia ei pysty välttämään, koska pikakassalle ei saa mennä yli 15 tuotteen kanssa, yhtään kassaa ilman pakkaajaa ei ole eikä tippaamattakaan voi olla – ei meillä ainakaan riitä sydäntä vain kävellä tyhjin käsin ohi, kun toinen seisoo siinä rinnassa iso lappu, joka sanoo, että ei saa tästä ollenkaan palkkaa. Kyse ei edes ole mitenkään eksklusiivisesta palvelusta, koska pakkaajiahan täällä on aina ja joka paikassa, eikä siitä tarvitse mitään maksaa.

Meillä ei ole mitään käsitystä, että miten paljon sen tipin pitäisi olla. 5% ostoksien kokonaissummasta vai ehkä viisi dollaria? 20% vai kymmenen dollaria? Apua?! Pitääkö tässä oikeasti ruveta budjetoimaan pakkauspalvelukin? Voinko vain tunkea kyynerpäätaktiikalla pakkaamaan omat kassit? Miten sanon kohteliaasti että ei, en halua maksaa tästä palvelusta, vaan mieluummin hoidan itse omat ostokseni?

Suomalaisena en tajua, että miten on edes oikeutettua pitää joku töissä ilman, että maksetaan mitään palkkaa. Minimipalkan tajuan, mutta että ei ihan oikeasti makseta mitään – ei kuulosta kivalta! Ja näitä pakkaajia on vielä todella paljon: on ihan nuoria, keski-ikäisiä ja vanhuksia. Pyörivät isoina ryhminä sisällä ja istuskelevat ulkona ringissä. Joka kassalle riittää näitä ainakin pari, mielellään enemmän.

nope
Tältä tuntuu, kun tuijottaa kassoja.
2 Comments

Kun Lilo tuli kotiin

Hawaiilla on valtava määrä kodittomia koiria. Kaduilla ei omistajattomia koiria näe yhtään, mutta eläinkodit ovat täynnä ja sijaisperheetkin ilmeisesti loppumassa kesken. Osa koirista (ja muista eläimistä) on hylätty, osa on luovutettu vapaaehtoisesti ja osa otettu huostaan väkisin.

Hawaiian Humane Society järjesti eilen Clear the shelters -adoptiopäivän. Tapahtuma alkoi kymmeneltä, me olimme paikalla ehkä puoli yhdeltätoista ja lemmikkilista oli jo silloin täynnä “adopted!”-merkintöjä. Meidän oli tarkoitus alunperin käydä katsomassa sellaisia keskikokoisia koiria, joista tulisi hyvää lenkkiseuraa ja joita voisi kuskata mukana rannalle, vaelluksille ja ties mihin.

Odotusalueella oli muutamia ns. lasiaitauksia (sellaisia kun näkee amerikkalaisissa leffoissa aina lemmikkikaupoissa), joita me mentiin katselemaan samalla, kun odotettiin että tulisi meidän vuoro. Mies sattui iskemään silmänsä pieneen, sotkuiseen terrieriin, joka makasi aitauksensa nurkassa ja tärisi. Jotenkin onnistuimme rakastumaan tähän pieneen eläimeen siinä viiden minuutin aikana niin, että kun meidän  vuoro sitten tuli, niin “can we go take a look at some dogs?” muuttui “can we take a closer look at Mayla?”:ksi.

Parka oli aivan käsittämättömän kauhuissaan. Kävelystä ei tullut yhtään mitään, kun koira hakeutui joka ikiseen nurkkaan, ryömi ja yritti päästä takaisin lasihäkkiin, hyllyn alle tai vaikka sisälle hyllyyn. Hetken mietittiin, että onko tässä liikaa työnsarkaa ja että onko tässä koirassa jotain oikeasti vialla, mutta se ajatus katosi aika nopeasti, kun tämä lopulta rauhoittui syliin. Ehkä puoli tuntia myöhemmin meillä oli adoptiopaperit valmiina ja koira nukkui sylissä autossa.

Kaksivuotias tyttö on täysin terve ja juuri leikattu. Se luovutettiin eläinkotiin pari viikkoa sitten yhdessä neljän muun koiran kanssa. Epäilys on, että omistaja oli ns. hamstraaja.

Nimesimme tytön uudestaan Liloksi.

Näin vuorokausi myöhemmin meillä on kotona jo ihan täysin eri koira. Lilo on edelleen hermostunut ja peloissaan, mutta alkaa selkeästi viihtyä paremmin meidän kanssamme. Eilen se ei suostunut aluksi edes liikkumaan omasta nurkastaan, kun taas nyt viihtyy koko ajan mahdollisimman lähellä. Takapihalla on otettu jo iloisia hyppyaskelia ja lenkillä on päästy jo ainakin sadan metrin päähän ennen kun koti-ikävä iskee. Ruokakin on maistunut ihan älyttömän hyvin (ja J:n “salaa syöttämät” possupalat vielä paremmin).

Nyt tyttö näyttää jo vähemmän enemmän kunnon koiraltakin, kun pääsi pitkästä aikaa kylpyyn.

IMG_4599

4 Comments

Sataa sataa ropisee

sää1sää2

Hawaiiasuminen on lähtenyt liikkeelle hyvin tutuissa merkeissä: ulkona on läkähdyttävän kuuma ja ilmankosteus on huipussaan. Kassa puhui ohimennen siitä, että taitaapa kohta tulla taas tuhkaakin tuulten mukana.

Meillä on satanut aikalailla joka päivä, joskus rankemmin ja joskus vähemmän, mutta satanut yhtä lailla. Täällä ei kukaan kanna mukana sateenvarjoa, mikä on ihan ymmärrettävää, sillä rankkasateet kestävät vain muutaman minuutin kerrallaan ja oikeastaan ovat tässä kuumuudessa myös aika tervetulleita. Ulkona ruohokin rupeaa olemaan aika koppuraista, joten elätellään tässä toivoa, että jos vaikka tuo pihanurmikko heräisi henkiin näiden sateiden avulla.

Hawaiin keli on yleensä miellyttävän lämmin (asteet jossain 25 asteen tienoilla), mutta juuri nyt se on vain tukala. Tuntuu, että hiki nousee tosissaan pintaan jo sillä, että hakee jääkaapista vettä tai uskaltaa kävellä kaksi askelta.

Päivällä ei ulos halua mennä ollenkaan, kun mittari näyttää kolmeakymmentä ja yli ja aurinko porottaa. Olen aamuisin tehnyt töitä takapihalla, mutta viimeistään 12 aikaan se käy melko mahdottomaksi.

Tästä säästä tekee vielä paremman se, että meillä ei myöskään asunnossa ole ilmastointia muualla kun makkarissa. Makkarissa sitten onkin kokonaiset kolme eri ilmastointisysteemiä, joilla saisi varmaan jäähdytettyä koko huoneen jääkaappilukemiin asti. Ilmastoinnin puute muualla asunnossa johtaa siihen, että kun astuu ulkoilmasta sisälle, niin kasvoille iskee lämpöaalto ja hiki nousee välittömästi pintaan. Tukalaa keliä ihmeteltiin muuten myös heti lentokentällä kun tänne saavuttiin. Hypättiin sisälle autoon ja kuviteltiin, että se oli seissyt pitkään kuumassa ilmassa. Kun avasi ikkunat, iski kasvoille kuitenkin lämpöaalto ja tuli ilmi, että autossa olikin suhteessa aika viileää.

Me ostimme hyvin nopeasti asuntoon tehokkaan tuulettimen, jota nyt kannetaan mukana. Se on paras kaveri ruokaa laittaessa, tiskatessa ja jopa keittiöpöydän ääressä istuessa. Ennen sitä jouduttiin ottamaan breikkejä makuuhuoneen puolelle aina, kun kuumuus liikaa kävi hermoille ja tuntui, että olisi valmis saamaan lämpöhalvauksen – eli ehkä noin vartin välein. 

Otin eilen mukaan kameran kun pyörähdettiin FedExissä tulostamassa tuhat ja yksi visaa varten täytettävää lomaketta. Ikävä kyllä sumu ja pilvet osuivat kohdalle juuri tällä hetkellä, vaikka aurinko paistoi muuten koko päivän. Tässä kuitenkin ensikatsaus meidän lähimiljööseen!

IMG_4525 IMG_4527 IMG_4531 IMG_4537 IMG_4540

Leave a Comment

Mandatory Fun Day

Tänään vietettiin tukikohdassa perhepäivää, eli tuttavallisemmin mandatory fun -päivää. Periaate on se, että paikalle on pakko tulla, hauskaa on pakko pitää ja paikallaolosta on pakko maksaa. Hintaa tälle päivälle tuli 5.50 dollaria, jolla sai ainakin teoriassa niin paljon (alkoholitonta) juotavaa ja ruokaa kun halusi. Kuulemma tarjolla oli myös snowconeja ja poppareita, mutta kumpaakaan näistä me ei oikeasti nähty.

Ohjelmassa oli näin muuten lähinnä seisoskelua ja odottamista, mikä on toistuva teema aina ja joka kerta kun merijalkaväki järjestää jotain. Paikalla oli kuitenkin myös lentopalloverkko ja lapsille pomppulinna ja vesiliukurata.

Päivän tarkoitus oli juhlia sitä, että kaikki tämän tietyn bataljoonan sotilaat olivat palanneet turvallisesti kotiin viimeisimmältä komennukselta.Samalla kiiteltiin perheitä, jotka olivat jälleen kerran odottaneet kotona ja tehneet osansa. Puheessa muistettiin myös sitä sotilasta, joka muutamia kuukausia takaperin putosi polttareissa kolmannesta kerroksesta ja on edelleen sairaalassa.

Ruokapuoli oltiin tavan mukaan hoidettu niin, että korkea-arvoiset ihmiset saavat oman jononsa, ja kaikki loput jakoivat sitten toisen jonon – eli siis paitsi itse sotilaat, myös sotilaiden vaimot ja lapset. Tämä johti tietysti ihan älyttömään tungokseen. Meidän (tavallisten ihmisten) jono oli niin pitkä, että me päätettiin lopulta häipyä paikalta kesken kaiken ja lähteä syömään thairavintolaa. Ja hyvään aikaan lähdettiinkin, koska sade alkoi aikalailla heti, kun autoon asti päästiin.

Näissä tapahtumissa ihanaa on se, miten kaikki oikeasti kokoontuvat yhteen. Joka kerta tutustuu uusiin ihmisiin ja oppii uutta, tajuaa, että kaikki näistä ihmisistä ovat muutakin kun vain merijalkaväen vaimoja ja kiiltokuvia. Kaikki ovat päätyneet tähän samaan tilanteeseen ihan eri syistä ja ihan eri tavoilla. Kukaan ei hetkahda siitä, että olet eri maasta, ja ketään ei kiinnosta, oletko kotiäiti, yrittäjä tai lähikaupan kassa. On täysin samantekevää, että oletko mennyt naimisiin 18 vai 50 vuotiaana tai onko sinulla kotona kasa koiria vai lapsikatras. Ihmiset ovat itselle täysin tuntemattomia ja yleensä ihan täysin erilaisia kun mitä itse on, mutta kaikilla on jotain yhteistä.

Olen oppinut ihan tosissani tykkäämään siitä, että saan olla osa jotain itseäni isompaa. Aluksi koko ajatus siitä, että minun olisi jotenkin pitänyt määritellä itseni sen kautta, että olin marine wife ja military spouse, vain lähinnä ahdisti. Nyt olen siitä ylpeä. Ja tavallaan myös kiitollinen, vaikka tämä uusi leima tarkoittaisikin sitä, että joskus nyt vaan pitää seisoa odottamassa ei mitään ja hymyillä aina, kun joku vähän hienommalla arvonimellä varustettu kävelee ohi.

Tukikohdassa ollaan viimeaikoina pyöritty muutenkin paljon paperiasioita selvittelemässä. Tästä lisää myöhemmin!

Ps. Kuvia sitten kun kameran piuha löytyy muuttokuormasta…

 

 

Leave a Comment