Skip to content

Tag: mitä häh

Saarikuume + Loputon lomamatka = Suomijoulu?

Olen oppinut jo omalla tavallani tykkäämään Oahusta ja sen ilmapiiristä (etenkin meidän omassa kotinaapurustossa). Tykkään rennosta ilmapiiristä ja siitä, ettei kellään ole kiire yhtään mihinkään. Siitä, että joka päivä voi päälle vetää rutinoituneesti shortsit ja topin ja ettei jotenkin ole paineita tehdä yhtään mitään: Ai että ei huvittanut kokata tänään? Ei se mitään, ei ketään muutakaan. Ai että otit aloha fridayn jo keskiviikkona ja kävit rannalla kolmannen kerran tällä viikolla? Niin mekin! Hassua, miten voi arkikin tälläisessä paikassa tuntua jotenkin vieraalta. Olo on koko ajan kun lomalla, ja se tässä taitaa olla vaikeaa – ei ole yhtään niin kiva olla jumissa lomamatkalla, kun etukäteen luuli! 

Luin ennen muuttoa myös sellaisesta pikkujutusta kun island feveristä, mutta en jostain syystä uskonut, että tälläinen ilmiö koskettaisi minua. No, sieltähän se salakavalasti tuli ja iski. Tavallaan ainakin. Kaipaan sitä, että voin vain hypätä autoon ja ajaa kauas pois, tai napata junan ja olla parissa tunnissa kaupungissa, joka tuntuu ihan erilaiselta. Oahu on iso saari missä on paljon ihmisiä, mutta jostain syystä kaikki tuntuu puuduttavan samankaltaiselta. Se mikä eniten aiheuttaa ahdistusta taitaa kuitenkin olla se, ettei kalenterissa ole ollut seuraavia lähtöpäiviä yhtään mihinkään. Pelkkä reissu Waikikille ei vaan tunnu riittävän johonkin syvääluotavaan tarpeeseen olla liikkeellä. 

Koska tämä lievästi klaustrofobinen olo ei kosketa vain minua, vaan sen jakaa meillä ihan samalla tavalla myös J, niin ruvettiin tässä harkitsemaan, että jos sitten kuitenkin vietettäisiin ensijoulu Suomessa. Pelkkä mahdollisuus siitä, että päästään taas tien päälle (tai no, lentokoneeseen) ja katselemaan maailmaa, antoi heti vähän enemmän tilaa hengittää. Olkoonkin sitten tuttu Suomi.

Viimeksi kun ahdistus oikein iski, niin muuten kokeiltiin nimenomaan tätä iltareissua Waikikille. Kaunista oli, kodilta tuntui ja muutamia kuviakin tuli räpsittyä: 

waikiki-4 waikiki-3 waikiki-2 waikiki-1

Leave a Comment

Ruokakauppapolitiikkaa ja outo ilmiö

Me tehdään viikottaiset ruokaostokset commissaryssa (eli tukikohdan kaupassa), koska se on tällä hetkellä kaikista vaihtoehdoista halvin. Hawaiilla menee noin yleisesti ruokaan yllättävän paljon rahaa ja tuntuu, että jokainen tuote minkä koriin pistää, maksaa aina vitosen. Ruokabudjetti ylittyy todella helposti, jos mukaan nappaa edes pari heräteostosta. Syyhän tälle ruoan ja muiden tuotteiden kalleudelle on se, että melkein kaikki tuodaan manneramerikan puolelta.

Ruokakauppaan mennään tarkan listan kanssa, ja sitä myös noudatetaan. Lihaa, vihanneksiä ymv ostetaan yleensä kerralla enemmän ja puolet pistetään pakkaseen odottamaan. Muutenkin kaikki jämäruoka pakastetaan. Jaksoinpahan tässä itse vääntää pakkaseen valmiita vihannessekoituksiakin. Meillä ei syödä pikaruokaa tai osteta oikeastaan mitään ylimääräistä, ravintolassakin käydään aika harvoin. Gluteenittomat tuotteet on listalla pakko pitää, koska tämä keliaakikko ei ainakaan toistaiseksi ole niin köyhä että alkaisi miettimään vaihtoehtoja pelkille valkoisille jauhoille, ja nekin pistävät hinnallaan kovasti irvistämään.

Meillä tehdään kuukauden ruokakauppaostokset sellaisella 300 dollarilla, kun oikein budjetoidaan ja suunnitellaan. Tähän sisältyy muutkin tavarat, joita jokapäiväisessä elämässä tarvitsee.

Joka tapauksessa, me pidetään tarkkaan kiinni siitä, että pysytään sovitussa budjetissa ja venytetään penniä. Nyt on kuitenkin kauppaan ilmestynyt sellainen ilmiö, kun pelkillä tipeillä työskentelevät pakkaajat. Näitä pakkaajia ei pysty välttämään, koska pikakassalle ei saa mennä yli 15 tuotteen kanssa, yhtään kassaa ilman pakkaajaa ei ole eikä tippaamattakaan voi olla – ei meillä ainakaan riitä sydäntä vain kävellä tyhjin käsin ohi, kun toinen seisoo siinä rinnassa iso lappu, joka sanoo, että ei saa tästä ollenkaan palkkaa. Kyse ei edes ole mitenkään eksklusiivisesta palvelusta, koska pakkaajiahan täällä on aina ja joka paikassa, eikä siitä tarvitse mitään maksaa.

Meillä ei ole mitään käsitystä, että miten paljon sen tipin pitäisi olla. 5% ostoksien kokonaissummasta vai ehkä viisi dollaria? 20% vai kymmenen dollaria? Apua?! Pitääkö tässä oikeasti ruveta budjetoimaan pakkauspalvelukin? Voinko vain tunkea kyynerpäätaktiikalla pakkaamaan omat kassit? Miten sanon kohteliaasti että ei, en halua maksaa tästä palvelusta, vaan mieluummin hoidan itse omat ostokseni?

Suomalaisena en tajua, että miten on edes oikeutettua pitää joku töissä ilman, että maksetaan mitään palkkaa. Minimipalkan tajuan, mutta että ei ihan oikeasti makseta mitään – ei kuulosta kivalta! Ja näitä pakkaajia on vielä todella paljon: on ihan nuoria, keski-ikäisiä ja vanhuksia. Pyörivät isoina ryhminä sisällä ja istuskelevat ulkona ringissä. Joka kassalle riittää näitä ainakin pari, mielellään enemmän.

nope
Tältä tuntuu, kun tuijottaa kassoja.
2 Comments